sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ylä- ja pientä alamäkeä.



Tunnelma lammen ympäristössä launtaina 21.11.2015


Viikkositten perjantaina saatiin lunta Pirkanmaalla oikein urakalla.
Vielä aamulla oli kuraista ja synkeetä, mutta iltaan mennessä oli maa valkoinen.
Perjantai-illan kauppareissu meinasi jäädä  tekemättä, koska talvirenkaat tuli vaihdatettua viimetipassa.

Tosin valkeus jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo keskiviikkona maa oli taas lumeton vesisateen ja plusasteiden ansiosta.


Tunnelma neljä päivää myöhemmin.


Viimeviikon lauantaina olikin mukava käydä lenkillä, sillä luonto tarjosi uudenlaista katseltavaa.
Hiukan kävimme mieheni kanssa keskustelua siitä, kumpi saisi käydä ensin lenkillä ja nauttia päivänvalosta.


Tälläistä maisemaa olisi mielellään ihaillut pitempääkin kuin vain pari päivää.


No, mies sai ensimmäisen lähtöluvan ja kun hän tuli juostuaan 16 km pinkaisin minä matkaan.
Jälkikäteen minua ei kyllä enää harmittanut yhtään viimeinen lenkkivuoro, sillä päivän hämärtyessä tunnelma vain parani.


Sininenhetki illan hämärtyessä.


Olin alkuviikosta suunnitellut, että lauantaina olisi pitkähkön lenkin vuoro matalammalla syketasolla. Päästyäni matkaan sanoin kuitenkin piutpaut mittarin kyttäämiselle ja keskityin täysin ihastelemaan lumista maisemaa. Välillä tosin piti katsella kunnolla jalkoihin, jotta välttyi turhalta tossujen kastelemiselta. Maasto kun vaihteli liejusta ja kurasta sohjoon sekä lumihankeen.




Viimeviikko menikin aika hyvin treenien suhteen. 
Neljä kunnon lenkkiä (yht. 32,5 km), hyötyliikuntaa (yht. 26,5 km) ja yksi kunnon salitreeni. 

Maanantain ja perjantain lenkit tein sykkeitä seuraillen.


Maanantai 16.11.


Valmiina kohtaamaan märät lenkkipolut.



Perjantai 20.11.


 Keskiviikkona ja eilen lauantaina menin tosiaan ihan fiilispohjalta.


Keskiviikko 18.11.


Lumi toi mukavaa vaihtelua lenkkimaisemiin.



Lauantai 21.11


On muuten todella rentouttavaa, kun painelee menemään osan lenkeistä juuri sillä vauhdilla ja fiiliksellä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.
Jos joka kerta tuijottelee liikaa mittarin lukemia, menee äkkiä maku koko hommasta. 


Kun lunta oli tullut vasta vähän.


Tarkoitukseni on nyt toistaiseksi jatkaa juoksutreenejä neljä lenkkiä/viikko. Kaksi lenkkiä sykkeitä seuraillen ja kaksi fiilistellen.
Aika näyttää tuottaako tämä jako toivottua tulosta ja kehitystä.
Tosin tällä kuluneella viikolla pääsin lenkille vain maanantaina.


Maanantain lenkin lukemat. Maksimisyke 167.


Silloin saikin vielä ihailla kauniita maisemia.


Tyyntä ja rauhallista maanantaina.




Tytöt aloittivat harmillisesti flunssailun jo viikko sitten, juuri kun ulkona olisi ollut kiva touhuta lumessa. Maanantain ja tiistain he olivatkin molemmat poissa koulusta ja eskarista. Keskiviikkona saattelin taas tyttöjä, ja oma olotila tuntui silloin hiukan heikolta. No, torstaina ei tarvinutkaan sitten lähteä saatille, kun keskimmäiselle muksulle nousi taas kuume. Koululainen jaksoi sentään käydä loppuviikon koulussa.


Lumen rippeet keskiviikkona laiturilla.


Kotimme on ollut siis varsinainen sairastupa tämän viikon. Itsellänikin oli vähän lämpöä perjantaina ja olo on edelleenkin sellainen,
ettei todellakaan tarvitse kuvitella lähtevänsä lenkille.


Pärrinkoski maanantaina 23.11.2015.


Miehenikin ahkeroi viimeviikolla tossut jalassa, vaikka valittelikin, että veto oli silloin jo hiukan poissa.
 Kilometrejä kertyi kuitenkin 103 ja juoksupäiviä oli viisi.

Tämän viikon hän onkin sitten ottanut ihan rauhassa samasta syystä kuin me muutkin.
Tänään hänen olisi tehnyt mieli lähteä pitkällelenkille, mutta malttoi onneksi mielensä, sillä ei hänkään vielä ole kunnolla treenikunnossa.

Ehkä tästä taas jossain vaiheessa selvitään ja päästä kirmaamaan tossut jalassa.
Toivottavasti pian, ennen kuin alamme hyppiä seinille...


Täytyy taas itse tuoda väriä harmauteen, kun lumet sulivat pois.




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sykkeistä viis, vai sittenkin?



Miten sitä onkaan ennen osattu juosta ja treenata, kun ei vielä ollut mittareita ja muita vempaimia. 


Allekirjoittanut alkusyksystä.


Jos minun ja mieheni juoksuhistoriaa vertaillaan, olen minä vasta noviisi ja mieheni konkari.


HCM 2015.


Mieheni on oikeastaan urheillut koko ikänsä, kun taas minä olen kiinnostunut juoksusta vasta vajaa kymmenen vuotta sitten. 
Monesti olen joutunut aloittamaan juoksun alusta, kun harjoittelu on katkennut syystä tai toisesta. 

Kolmesta pisimmästä juoksutauosta saan onnekseni "syyttää" lapsiani. Jokaisen odotuksen myötä olen joutunut jättämään juoksun jo raskauksien alkuvaiheessa ja aloittamaan pohjalta palauduttuani synnytyksestä. Mutta nuo tauot ovat olleet kaiken väärtti ja olen lapsistani hyvin kiitollinen.


Meidän perheen jälkikasvu.


Nyt nuorimmainen on puolitoistavuotias ja olen vuoden verran yrittänyt saada peruskuntoani kohoamaan. Minulla vain on se vika, etten tahdo malttaa mennä tarpeeksi maltillisesti. Pää, kun tahtoisi mennä kovempaa kuin mihin muu kroppa kykenee. 


Vauhtia piisaa niin kuin isälläkin.


  Olen jo jonkin aikaa seurannut nettikeskusteluja sykkeistä ja sykerajoista ja olen huomannut, 
että moni (varsinkin naiset) tuskastelevat korkeita sykkeitään lenkillä. Itse olen painitut tuon ongelman kanssa pitkään. 
Olenkin monesti pohtinut juoksenko liian kovaa ja pitäisikö vauhtia hiljentää. 

Miten minun kannattaisi toimia, jotta saisin parhaan hyödyn lenkkeilystä ja kehittyisin juoksijana?  Mitä minä hyötyisin siitä jos malttaisin edetä etanavaihteella ja saisin syykkeni alemmaksi? Kasvaisiko kuntoni vai kyllästyisinkö vaan koko touhuun? Vai jatkanko samaan vanhaan tyyliin ja juoksen fiiliksen mukaan sykkeistä viis veisaten?
  

Varsinkin kauniilla ilmalla tahtoo mopo karata käsistä vauhdin suhteen.


Parhaimmillani, viime huhtkuussa, olen jaksanut juosta 23 km aikaan 2:32:55, keskivauhti 6:39 min/km. 
Tuolloin keskisyke oli 160 ja maksimi 176.

Loppukesästä lenkkeilyinto hiukan laski ja taas kerran syksyllä  aloittelin uudestaan hiukan pohjalle vajonneena. Syyskuussa jaksoin juosta 21.1 km aikaan 2:35:45, keskivauti 7:32 ja keskisyke noin 159. Tuon lenkin sykkeistä en ole ihan varma, sillä sykevyö oli osan lenkistä päin prinkkalaa.


Maisema syyskuun puolikkaalta.


 Nyt tuntuu peruskuntoni olevan taas kerran hukassa. Vaikka vauhtini ei tällä hetkellä juostessa ole todellakaan kova, 6:50 - 7:30 min/km, nousee sykkeeni herkästi 165-170 tasolle ja jaksan noin 7 - 8 km yhtäjaksoisesti. Päälle kympin lenkkejä en ole hetkeen tehnyt.

Tälläista on sää ollut viimepäivinä.


Netti on niin pullollaan eri laskukaavoja ja ohjeita sykealueista, että ainakin itse en oikein tiedä mihin uskoa ja minkä mukaan toimia. Mieheni onkin sitä mieltä, että juoksusta on tehty liian orjallista ja vaikeaa syketasojen myötä. Hänen mielestään liian monet tuijottavat liikaa lukuja eivätkä kuuntele omaa kehoaan.

Mieheni pitääkin nykyään sykevyötä juostessa vain satunnaisesti. Osaksi siitä syystä, että tämän hetkinen sykevyö tuppaa hiertämään ikävästi, varsinkin pidemmillä matkoilla. Kovavauhtisilla lenkeillä syke ei nouse yli 150:een ja kilpailuissa keskisyke on ollut 135:n luokkaa. Joillain hitaampivauhtisilla pitkillälenkeillä on syke ollut hätäsesti sadan lyönnin tuntumassa. Pitkän harjoittelu historian ansiosta hän pystyy arvioimaan sykkeensä vauhdin perusteella ja päinvastoin.

Syketasot ja maksimisykkeet ovat tietenkin  henkilökohtaisia ja monesti naisilla korkeammat kuin miehillä. Omia sykkeitä ei kannatakkaan verrata toisten sykkeisiin, vaikka niin tulee välillä itse tehtyä.

Kuten jo mainitsin, laskukaavoja maksimisykkeiden ja sykealueiden mittaamiseen on monia ja ne antavat vain viitteelisen suunnan. Minunkin maksimi sykkeeni olisi laskennallisesti 178-187 riippuen laskutavasta.Vanhan sykemittarini mukaan joillakin kovavauhtisilla lenkeillä maksimi nousi reilusti päälle 200, mutta uudella mittarilla korkein saamani tulos on 193.

Viime maanantaina innostuin kokeilemaan kuinka korkealle saisin sykkeeni nousemaan ihan "kotikonstein".
Juoksin ensin kuusi kilometriä tasaisemmalla vauhdilla, sitten lähdin koventamaan vauhtia. Juoksin noin 500 m  tasaisempaa reittiä 5:44 keskivauhdilla.





Nollasin kierroksen, kun mäkiosuus alkoi. 
Ensin jyrkkä ylämäki, vähän tasaista ja alamäki. Uusi ylämäki. Loivempi, mutta pidempi. 
Pieni tasainen osuus ja lyhyempi ylämäki. Lopuksi vielä 150 täysillä tasaista hiekkakenttää pitkin.






Mäki osuudella vauhti tietenkin tippui, mutta sykkeet nousivat. Viimeisen puolenkilometrin matkan painoin 189 keskisykkeellä ja maksimiksi sain 193. Sydän jyskytti, jalkoja hapotti ja lopussa alkoi hiukan ököttää.

Lenkin kokonais matkaksi tuli siis 7 km.






Leposykettäni en tiedä varmasti, mutta se on 48:n luokkaa. Mutta erään nettilaskurin mukaan sykerajani olisivat seuraavanlaiset:

Kilpaurheilu: 186 - 193
Tavoitteelinen harjoittelu: 171 - 186
Kuntoliikunta: 149 - 171
Kevyt harjoittelu: 135 - 156
Lämmittely: 120 - 135

Toisen sivuston mukaan sykealueet olisivat taas seuraavat:

Kevyt/Palauttava: 96 - 116
Peruskestävyys: 116 - 145
Vauhtikestävyys: 145 ->


Varmimmat luvut tietenkin saisi käymällä kunnollisessa kuntotestissä. Minulla ei vielä ole ollut mahdollisuutta käydä sellaisessa, mutta aijon kyllä käydä testissä heti kun se on taloudellisesti mahdollista.

Tuon maanantain lenkin jälkeen ja keskusteltuani puolisoni kanssa tuntemuksista ja fiiliksistä, päädyimme siihen lopputulokseen, että kolmen lenkin sijaan yrittäisin jatkossa tehdä neljä lenkkiä. Kaksi noin tunnin mittaista kevyempää lenkkiä osaksi vaikka kävellen, jotta syke pysyisi alle 150.  Lisäksi yksi lyhyempi hiukan kovempi vauhtinen ja yksi pitkä lenkki, noin 15 km nyt näin alkuun.

Tällä viikolla ei juuri ole kilometrejä kertynyt, sillä syysflunssa on lyöttäytynyt seuraamme. Maanantain juoksulenkin lisäksi tuli käveltyä vain 3,8 km kevyesti rattaita työnnellen.


 Iloinen lenkkikaveri vaikka sataakin.


Kävimme tosin torstaina hiukan nostelemassa painoja salilla, miehen orastavasta päänsärytä huolimatta. 
No, hän saikin sen jälkeen sitten kärsiä kovasta päänsärystä kolmisen vuorokautta, kun lääkkeet eivät tuntuneet tehoavan. Tänään hän lähti kuitenkin pitkälle lenkille, vaikkei olo vieläkään ollut paras mahdollinen. Mutta kun oli tullut luvattua lenkkiseuraksi, niin olihan se lähdettävä. 
Mies palasi kotiin hyvällä fiiliksellä juostuaan 41 km.


Mies teki samalla painolla hauiksia millä minä penkkiä.





keskiviikko 11. marraskuuta 2015

45 päivää.


Aamun vesisateessa. Hiukan kyllä kehtuutti lähteä tänä aamulla liikenteeseen.


45 tai oikeastaan enää 43 päivää jouluun. 
Vaikka ei kyllä yhtään tunnu siltä, kun ulos katsoo. 
Myönnän kyllä olevani jonkinasteinen jouluihminen, 
mutta en nyt sentään laske päiviä ihan sen takia.


Vettä sataa ropisi tänään melkein koko päivän.


Tulin meinaan sunnuntaina sokerihumalassa päättäneeksi haastaa itseni ja olla syömättä makeita herkkuja ennen joulua. 
Siis 45 päivää ilman turhaa sokeria, ei karkkeja,suklaata, leivonnaisia, jäätelöä jne...
  

Anopin porkkanakakkua ja omatekemää unelmatorttua.


Takana oli taas kolmen päivän herkkuputki joka huipentui 
isänpäivän kunniaksi tehtyjen herkkujen mussuttamiseen sunnuntai-illan ratoksi. 


Isomummin herkkupöytä. Mieheni ja lapset söivät onneksi minunkin edestä...


Jo heti tiistaina tuli testattua mielenlujuutta, kun vieraillimme isomummin luona. 
Onneksi tuli ruualla syötyä sen verran hyvin perunoita ja possukastiketta, 
ettei kahvipöydässä tehnyt tiukkaakkaan pysyä päätöksessä.

Tiedän, että elämä on lyhyt ja siitä pitäisi nauttia, 
mutta välillä tulee turhankin herkästi käytyä lasten karkkilaatikolla. 
Joten tälläiselle sokerihiirelle pieni tauko tekee varmasti vain hyvää.


Tekemäni kalenteri josta lapset voi samalla seurata joulun lähestymistä.


 Koska olen visuaalinen ihminen, tein itselleni kalenterin joka muistuttaa minua ja auttaa minua 
(ainakin toivottavasti) pysymään päätökseni takana. Ja koska tämän päivityksen ansiosta se on nyt julkista tietoa, 
 on myös sosiaalinen paine kovempi.


Kalenterille löytyi paikka jääkaapin ovesta.


Aika näyttää kuinka minun käy. 
Jos suoriudun kunnialla näistä tulevista kuudesta viikosta lahjon itseäni uudella hajuvedellä. 
Ruuallahan kun ei kuulemma saa/kannata itseä palkita.
  

Viimeviikon torstaiaamun tunnelmia





Tämä viikko on treenien suhteen alkanut kevyesti. 
 Miehellä on kahden kovan viikon jälkeen taas lepoviikko. 
Viime viikolla treenipäiviä hänellä oli kuusi ja juoksukilometrejä kertyi 115,3. 
Pisin oli lauantain 40 km kaverin kanssa juostuna ja lyhyin sunnuntaina 7 km. 
Pitihän isä nyt sentään pienelle lenkille isänpäivänäkin päästää.


Lasten tekemiä isänpäivälahjoja.


Minulle kilometrejä viime viikolla kertyi 53,8.  Maanantaina ja keskiviikkona juoksin 8 km sekä perjantaina 6km. 
Kyykkyjen ja muun jumppaamisen suhteen en ollut ihan niin aktiivinen kuin toissa viikolla, 
mutta jonkin verran tuli kotijumppaa tehtyä.


Päivät lyhenevät ja aamuisin aurinko paistaa milloin mistäkin,  jos paistaa ollenkaan...


Tällä viikolla on tähän mennessä tullut tehtyä vain yksi seitsemän kilometrin lenkki.
 Eskarilainenkin kun oli alkuviikon poissa eskarista on hyötyliikunnan määrä jäänyt vähäisemmäksi. 


Koulusta kotiin metsäisempää reittiä kulkien.


Tänä aamuna kävin pojan kanssa saattamassa tytöt koululle, mutta vaikuttaa siltä, 
että oli vielä liian aikaista palata eskaritohinoihin mukaan. 
Tyttö valittelee uudestaan kurkkuaan. 

Itse asiassa me aikuisetkin kuulostelemme mihin suuntaan oma olotilamme kehkytyy. 
Meillä kummallakin on aistittavissa pientä kurkun karheutta.




Joten taitaapi meillä mennä loppuviikkokin suht rauhallisissa merkeissä.




sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2016.

 
Katse kohti tulevaa.
 
 
Leppoisa lepopäivä tuli eilen vietettyä ja vähän huushollia laitettiin järjestykseen. 
Meillä kun ei sen kummemmin vietetty pyhäinpäivää eikä myöskään halloweenia.
 
Mies kyllä kävi hilpaisemassa kevyen yhdeksän kilometrin verryttelylenkin illemmalla ennen saunaa ja tänään oli vuorossa taas pitkälenkki. Minun sunnuntai-iltapäivä kului herkutellessa ja korttia pelatessa. 
Kiitos vielä Tanjalle, Sadulle ja Emmalle seurasta.


Perjantaina oli niin sumuista koko päivän, ettei päivä tuntunut valkenevan ollenkaan. Myös viikonloppu on ollut aika harmaa.


Huomenna on minun kyllä syytä ampaista aamusella lenkille. 
Sen verran hyvin on tänään tullut tankattua. Miehellä onkin lepopäivä tiedossa maanantain kunniaksi.


Alkuviikosta oli vähän aurinkoisempaa.


Itse en ole aijemmin treenannut kovinkaan tavoitteellisesti. Lähinnä olen vain pyrkinyt parantamaan yleiskuntoani. 
Nyt on kuitenkin asetettu ensimmäinen kunnon tavoite jota kohti aloitan treenaamaan. 
 
Tarkoitus olisi nyt juosta se ensimmäinen maraton tulevana vuonna. 
Muutaman epävirallisen puolikkaan olen tänä vuonna juossut, mutta en yhtään virallista.
 
Maratonin ajankohdaksi on valittu elokuu ja HCM 2016.
Aijomme juosta siellä siis molemmat. Tosin  meillä tulee olemaan hiukan eri tavoitteet. 
Minä yritän suoriutua kunnialla maaliin asti ja mieheni lähtee parantamaan maraton aikaansa.  
Hän saa varmaankin odotella minua maalialueella parikin tuntia.
 
 
Jokunen lenkki tuli tällä viikolla käveltyä rattaiden kanssa. Minulle hyvää pk-treeniä.
 
 
Olen asettanut itselleni myös toisen tavoitteen. Ryhdin parantamisen. 
Olen meinaan huomannut usein istuvani ja käveleväni hartiat kumarassa. Nyt olen viikon ajan pyrkinyt tietoisesti, 
varsinkin kävellessä, oikaisemaan ryhtini. Kummasti vaan väsyy keskivartalon lihakset vielä. Korsetti vaatii vielä rutkasti töitä ennen kuin meno on ryhdikästä ilman suurempia ponnistuksia. 
 
 
Ryhtiä yläkroppaan leuanvedoilla.
 
 
Tietysti en pistäisi pahaksi, jos saisin saavutettua hiukan tiiviimmän olemuksen ennen maratonia. En meinaa tuosta asiasta ottaa turhia paineita, sillä minulla tuppaa olemaan on/of suhde salilla käyntiin ja jumppaamiseen. Monesti aijemmin olen saanut aikaiseksi itselleni vain turhaa lisästressiä, kun olen päättänyt saavutella muutaman kilon pudotusta tai senttien karistusta. Tiedän olevani ihan normaalipainoinen, mutta paremmasta lihaskunnosta olisi hyötyä myös juostessa.  
 
 
Keskiviikkoaamun tunnelmia.
 
 
Tällä viikolla minulle kertyi jalkaisin kuljettuja kilometrejä 58,9 joista 18,5 juoksua. 
Tyytyväisin olen keskiviikon lenkkiini, jonka tein hetken mielijohteessa lasten haun yhteydessä.


Keskiviikon lenkin lukemat.


Ensin juoksin koululle. Hain eskarilaisen sisältä ja katsoin, että tytöt lähtevät kävelemään kotiinpäin. Sitten juoksin samaa reittiä takaisin. Mittarin akku riitti juuri ja juuri lenkin loppuun asti ja olin kotona ennen tyttöjä vaikka matkani oli puolet pidempi kuin heillä. Sen verran paljon on tuota koulun ja kodin väliä tahkottu, että voin turvallisin mielin antaa tyttöjen kulkea tuon matkan kaksistaan. Ja jossain vaiheessa heille on kuitenkin annettava vastuuta ja tilaa.

Perjantain lenkki olikin taas kaikkea muuta kuin lennokasta menoa. Yritin tarkoituksella himmailla ja ottaa rennommin. Jalat oli todella raskaat, mutta 5,5 kilometrin lenkki tuli kuitenkin tehtyä.


Reilun 50:n askelkyykyn mittainen laituri.


Tällä viikolla innostuin myös tekemään kyykkyjä kolmena päivänä. Maanantaina ja perjantaina tein askelkyykkyjä (2x50) pitkin laituria lenkin yhteydessä. Lisäksi tein 3x12 hyppy+syväkyykky maasta laiturille. Kotiin olikin sitten kiva tepsutella viimeinen kilometri, kun jalat olivat tönköt kuin puupökkelöt. Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa anoppilan salilla. Siellä tuli tehtyä kyykkyjä tanko (20kg) lisäpainona sekä lisäksi penkkipunnerrusta, leuanvetoja, vatsoja ja vähän kahvakuulaa tuli heiluteltua.


Miehelleni kertyi viidellä lenkillä yhteensä 110 kilometriä. Pisin oli tämän päiväinen 41 km ja lyhin eilinen ysi. 
Kolme muuta olivat n. parikymppisiä.

Mieheni toinen tavoite ensivuodelle on osallistuminen Wihan kilometrin sataselle. Alunperin hänellä oli tarkoitus juosta jo tänä vuonna, mutta syksyn sairastelu ja aikataulu muutokset siirsivät osallistumista vuodella. 




Koskaan ei tietenkään tiedä mitä matkan varrella keksimme. 
Aina voi tulla uusia tavotteita mukaan, mutta nyt ainakin nuo aijemmin mainitut mielessä 
jatkamme pk-treenejä ja keräämme voimaa sekä kasvatamme kestävyyttä.