Uusia ennätyksiä.

Ennätykset on tehty rikottaviksi, vai mitenkäs se menikään.
Tällä viikolla parani kolme omaa...

Viikon viimeisen lenkin jälkeen on hyvä hymyillä.

Tämän viikon aloitin poikkeuksellisesti pitkällä lenkillä, vaikka normaalisti se on kuulunut viikonlopun ohjelmaan. Sunnuntain jatkuva sade ei kauheasti houkutellut lähtemään yksin lenkille, varsinkin kun tiesin, että maanantaina saisin seuraa. Miestäni sade ei kylläkään estänyt lähtemästä omalle pitkälle viikon päätteeksi. 

Sadetta ja paistetta vuoronperään.

Vaikka siirsin lenkkipäivää, en silti säästynyt sateilta. Sade alkoi juuri, kun sain tossut jalkaan ja pääsin ulos. Aikaisemmin oli kohtalaisen kaunista, mutta minun täytyi ensin odotella, että mies käy omalla mäkilenkillään ja vaihtaa pyöräilyvarusteet niskaan. Miesseurue lähti sen verran myöhemmin liikenteeseen, että ensimmäisen tunnin sain juosta itsekseni. Loppulenkistähän sitä vasta tosissaan tarvitaan seuraa, kun väsymys alkaa toden teolla painamaan. Tavoitteena oli juosta 25 km ja reittiä oltiin suunniteltu etukäteen netin avustuksella, jotta tiedettäisiin minkälaisia mutkia pitäisi matkalla tehdä.

 

Kuvat ei tahdo antaa oikeutta minkälaisia mäet oikeasti on.

 Juoksu kulki yllättävän hyvin ja maha sieti urheilujuomaa kohtalaisesti. Kesän yksi tavoite onkin totuttaa maha sietämään samaa urheilujuomaa mitä on tarjolla HCM:ssä, ettei silloin tulisi yllätyksiä. Alkuun minulla on ollut matkassa muka laimeampaa juomaa ja pikkuhiljaa siirrytään vahvempaan.

Reittimme oli kaikkea muuta kuin tasainen, koko matkalla korkeuden lisäystä tuli 128m. Onneksi haastavin osuus oli heti alussa, ensimmäiset 10 km, ja sitten vähän tasaisempaa kunnes viimeiset kaksi oli taas nousuvoittoisia.

Viimeinen voimainkoitos pitkän jälkeen, raput kolmanteen kerrokseen.

Tavoite ylittyi puolella kilometrillä ja aikaa tuohon 25,5:een meni 3:04,05. Keskivauhti oli 7:13. Matkaennätykseni parani tuon lenkin myötä 2,5 kilometriä. Kuvaustaukoja ei pidetty, kun mies oli mukana vahtimassa ettei emäntä luovuta. ;) Reilun puolenvälin jälkeen oli tosin pidettävä pieni vessatauko.

Minun juoksuvauhdilla.

Miehen juoksuvauhdilla.

Tiistaina teimme tuon saman lenkin uudestaan vertailunvuoksi niin, että mies juoksi ja minä pyöräilin. Olimme kotona noin tunnin verran nopeammin, kuin minun juostessa. Jouduin välillä polkemaan ihan tosissaan, kun mieheni sai etumatkaa minun pysähtyessä korjaamaan omaa ja pojan varustusta.  Paikoin metsätie on niin kuoppainen ja kivinen, että sai pelätä ja toivoa, että renkaat pysyy ehjänä.

Kun tarpeeksi väsyttää...

Miehen piti ottaa tuo lenkki ihan rauhallisesti, mutta kun juoksu kulki, niin siitä tulikin maratonvauhtinen puolipitkä, mikä oli alunperin suunnitelmissa vasta torstaille. Sen olenkin mieheltäni oppinut, ettei kaikki ole aina niin kiveen kirjoitettu. Jos juoksu kulkee ja tuntuu hyvältä, niin silloin voi antaa mennä ja päin vastoin. Myöskään väkisin ei kannata repiä.

Tämän vuoden paras kymppi.

Keskiviikon lenkistä odotin tuskaista, sillä lähtiessä väsytti ja fiilis ei ollut parhaimmasta päästä. Koin kuitenkin yllätyksen, kun meno olikin kohtalaisen vaivatonta ja taisi siinä tulla tämän vuoden paras kympin aika. Keskivauhti oli 6:42 joten loppu aika oli 1:07.00. Kaikista parhaimman kympin olen juossut aikaan 1:03.45 eli 6:23 keskivauhdilla. Tavoitteeni on joskus päästä tuo matka alle tuntiin.

Pärrinkoski.

Torstaina jalat olikin sitten lyijyä, mutta se ei mieltä lannistanut, kun takana oli hyvin mennyt alkuviikko. Aamulenkin otin rennosti nautiskellen. Vähän polkuja ja kuvia, 7,5 km 7:32 keskivauhdilla. Polkuosuuksien vauhdit olivat 845 ja 9:16, joten tosiaankin joutui katselemaan jalkoihin ettei ollut rähmällään.

Keskiviikkona huomasinkin, että silloin kun juoksu kulkee, ei yksinkertaisesti malta pysähtyä kuvaamaan. Tai sitten pitäisi olla jotain todella erikoista. Mutta sitten kun meno on tahmeampaa, tulee katseltua enemmän ympärilleen, kun keskittyminen ei ole täysin juoksussa.

Jottei aina pääse liian helpolla.

Joskus vähän rauhallisemmalla vauhdilla.

Perjantai pyhitettiin asioilla käymiseen ja me molemmat pidettiin lepopäivä. Mies kyllä jaksaa juosta useamman päivän putkeen, mutta minä kaipaan muutaman iisimmän päivän viikkoon. Ja kyllä se lepo tekee hyvää puolisollenikin. Jos ei malta välillä huilata,
niin jossain vaiheessa tulee pakkolepo vastaan.

Hiljaista hiekkatietä pitkin.

Lauantaina oli neljännen lenkin  vuoro. Otin tavoitteeksi juosta 17 km, jotta saisin elämäni ensimmäistä kertaa viikkokilometreiksi 60. Mies kävi taas ensin omalla 11km:n veryttelylenkillä ja lähti sitten minulle seuraksi. Koska samat vanhat juoksureitit ovat alkaneet tympimään, suunnittelimme uuden reitin Garmin Connectin avulla. Sen verran korpeen suunnattiin, että oli ihan hyvä juttu olla miesvahvistusta taustatukena. Lämpö teki juoksusta raskaamman oloista kuin alkuviikosta.

Treeniviikon lopetus.

Muttta tavoitteeseen päästiin, 17 km aikaan 2:01.27. Monesti olen vielä pystynyt kiristämään vauhtia viimeisellä kilometrillä, mutta eilen kyllä oli takki sen verran tyhjä, että loppumetritkin otettiin rauhallisemmin. Tosin illa/yöllä jaksoin vielä irroitella tanssilattialla useamman tunnin verran. Pitihän se ilo ottaa irti, kun harvemmin tulee nykyään käytyä viihteellä.  Ja käyhän se tanssiminenkin treenistä...

Täysikuu.

Neljä lenkkiä, 60 km juoksua + 25 km pyöräilyä kuuden päivän sisään. Ihan hyvin meikäläiseltä.

Nyt tämän sunnuntain ajattelin ottaa rauhallisesti lasten kanssa ulkoillen. Mies suuntasi vielä viikon viimeiselle juosten 31km saaden kasaan 120 km. Ihan varmaksi hän ei muista, mutta taisi hänkin juosta parhaat viikkokilometrinsä kautta aikojen, tai ainakin yhdet parhaimmista. 

Näistä tunnelmista on hyvä tähyillä uuteen viikkoon.
Enää 12 viikkoa HCM:iin...