maanantai 30. toukokuuta 2016

10 viikkoa tehokasta harjoitteluaikaa jäljellä.


 
Enää noin yksitoista viikkoa HCM:n starttiin, eli kymmenisen viikkoa tehokasta harjoitteluaikaa jäljellä.
Hiukan on ruvennut jännittämään, että mihinkähän sitä on tullut lupauduttua.




Tämä kuluva viikko olisi tarkoitus ottaa kevyemmin. Miehelleni on takana kolme kovaa viikkoa ja minulla kaksi. Itseasiassa viime viikko oli minun kaikkien aikojen paras viikko. Vaikka luulin jo edellisen viikon jälkeen, että en siitä enää kovin helposti paranna, mutta toisin kävi.


Maanantai aamun lenkin lukemat.


Viikko sitten maanantaina innostuin heti aamusta juoksemaan 15 km. Tuo lenkki oli loppua kohden tukala sillä mukanani ei ollut ollenkaan juomista. En alunperin ollut ajatellut juosta niin pitkää lenkkiä. Iltapäivästä lähdin vielä pyörällä lenkkiseuraksi, kun mieheni juoksi 17 km.


Mäen päällä odottelemassa.


Tiistaina käytiin testaamassa uusi "lentokentän reitti". Mies juoksi ja minä poljin. Harmiksemme emme sattuneet näkemään yhtään laskeutumista tai nousua Pirkkalan lentokentän tienoilla tuolla kertaa. Reitille tuli mittaa 26 km. Osa matkasta oli kuoppaista hiekkatietä ja osa taas kunnon asvalttia. Hetken aikaa  täytyi myös pitää varansa ettei saanut golfpallosta osumaa. Loppumatkaan, noin 20 km:n kohdilla oli myös todella mukava melkein yhtäjaksoinen 800m:n nousu joka jyrkkeni loppua kohden. Mutta tuostakin mäestä selvisin kunnialla polkien ylös. Tosin poika komensi aina takapuolen noustessa penkistä "äiti, istu penkkiin."


Maisemia mäen päältä.


Keskiviikon puolipitkä ei ollutkaan sitten niin helppo. Ilman mieheni tsemppausta ja seuraa, olisi lenkkini jäänyt paljon lyhyemmäksi ja olisin luovuttanut jo alkumatkasta. Harmikseni minulla ei ollut sinä päivänä niin hyvä juoksu-flou kuin miehelläni oli ollut omalla lenkillä vähän aikaisemmin. Hänen askelluksensa oli ollut kevyttä ja vaivatonta ja 15 km taittui 4:00 keskivauhdilla. Viimeisen kilometrin vauhti oli peräti 3:05.


Koivukuja.


Se on kyllä mahtavaa, silloin kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja juoksu kulkee ilman huolen häivää. 
Kyllä minullakin sellaisia päiviä silloin tällöin on mutta harvemmi. Toivon tietenkin, että sitkeällä harjottelulla kuntoni kasvaa siinä määrin, 
että juoksemisesta tulee kerta kerralla nautittavampaa. 


Yhden arkiaamun tunnelmia.


Olenkin jo huomannut jonkin sortin edistymistä peruskestävyyden osalta. Keskisykkeeni on madaltunut parin viime kuukauden aikana.  Esimerkiksi maaliskuun alussa juoksin 15,3 km aikaan 1:54,29. Keskivauhti oli 7:29 ja syke 163 ja tuolloin tuo matka oli minulle pitkälenkki. 
Ja nyt tuon viime viikon maanantain 15 oli puolipitkä 7:02 keskivauhdilla ja 153:n keskisykkeellä.


Ei niin helppo kuin voisi kuvitella.


Mutta, joo. Keskiviikkona iltapäivän lämpö vaan tuntui vievän mehut, vaikka nyt minulla olikin mukana juomista. Tietysti jos olisin malttanut ottaa astetta vielä rauhallisemmin, ei juoksu olisi ollut niin tuskaisen tuntuista.


Torsatina oli pakko pysähtyä ihastelemaan tätä pariskuntaa.


Torstaina otinkin aamulenkin verryttelyn kannalta. 
Vitonen oli tavoitteena, mutta sen verran piti venyttää yli että sain siihen mennessä yhteensä 36 juoksukilometriä.


Kevyesti verytellen.


Perjantaista on muodostunut meidän molempien lepopäivä joka on pyhitetty jo useampana viikkona asioillakäymiselle.

Viikonloppuna olikin ihan mukavat juoksukelit. Noin 15 astetta lämmintä ja kunnolla pilvistä, mutta ei sateista. Onneksi teinkin oman pitkääni eilen sunnuntaina, sillä taas tänään maanantaina onkin taas helteinen ja aurinkoinen päivä. Ei siis paras mahdollinen juoksukeli sellaiselle jonka lämmönsietokyky ei ole huippuluokkaa. 


800 metrin nousu jolle kuva ei anna oikeutta.


Eilisellä lenkillä tuli parannusta matkaennätykseen puolen kilometrin verran. Juoksin sen samaisen lentokentän lenkin kuin mieheni tiistaina. 
Tällä kertaa näimme yhden matkustajakoneen maassa, josta ihmiset astelivat juuri maankamaralle.




Seuralaisellani oli hiukan tuskainen kolmetuntinen, kun hän joutui pyöräilemään "lastenpyörällä". Mieheni meinaan huomasi vasta juuri ennen lähtöä, että hänen pyöränsä takarenkaan ulkokumi oli pahasti repeytynyt, ja se tuskin olisi kestänyt kivikkoisilla osuuksilla. Hänen ei siis auttanut kuin nostaa minun pyörästäni satula mahdollisimman korkealle, (silti polvet jäi aika pahasti koukkuun) ja vain sitkutella sillä eteenpäin. Pyöräni ei muutenkaan ole mitään sulavalinjaista ja ketterää mallia, vaan dynamolla varustettu 8-vaihteinen kaupumkipyörä. 
Mutta tätyy kyllä nostaa hattua, että hän silti viitsi lähteä seuraksi. Joku toinen olisi saattanut lyödä hanskat tiskiin. No, olinhan minäkin ollut hänelle seurana edellisenä päivänä, kun hän juoksi kanssa 26 km:in Hervantalenkin. 


Pisin pitkä toistaiseksi.


Vielä yhteenvetona: 
Miehelleni kertyi viimeviikolla juoksukilometrejä 104 ja pyöräilyä 40. Minä pyöräilin 69 km ja juoksin peräti 62 km.  

Parin viikon päästä olisi tavoitteena juosta eka kolmekymppinen. 
Saa nähdä kuinka sen kanssa käy...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti