sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kotirataultra 2017, 50 km ja vähän päälle.



Mieheni kävi viikko sitten laskiasissunnuntain kunniaksi suorittamassa Kotirataultran. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän juoksi 50 kilometriä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun hän juoksi sen virallisena Kotirataultra-päivänä. Me jopa siirsimme talvilomareissuun lähtöä muutamalla päivällä, jotta juoksu onnistui sunnuntaina kotikulmilla.

Kotirataultra 2017.


Kyseessähän on omatoiminen kisa joka käytiin Suomessa jo 26. kerran. Ilmiö on kansainvälinen ja maailmalla se on juostu vain yhden kerran enemmän kuin täällä meillä. Tarkoituksena on juosta 50 km juuri siellä missä kukin sen itse haluaa. Jokainen saa suunnitella reittinsä itse ja juosta sen siihen kellon aikaan mihin se parhaiten sopii. Matkaa ei tarvitse edes juosta yhtäjaksoisesti. Jos siltä tuntuu voi välillä käydä vaikka kotona syömässä ja huilaamassa, mutta myös se aika huomioidaan suoritusajassa. Jokainen huolehtii ajanotosta ja huollosta itse. Tänä vuonna suorituspäivät olivat 29.1 ja 26.2. 

Mieheni huilasi juoksusta koko alkuviikon, sillä takana oli taas kaksi kovaa sadan kilometrin juoksuviikkoa. Mies suunnitteli mielessään reittiä ja seuraili säätiedotuksia.


Toteutunut reitti.


Kun sunnuntain juoksupäivä koitti aloitettiin aamu tuhdilla aamupalalla ja varusteiden laittamisella kuntoon. Mukaan hän tarvitsi tietenkin nestettä ja energiaa, sillä tarkoituksena oli juosta matka yhtenä lenkkinä. Jos olisi ollut kesäkeli olisin voinut lähteä pyörällä seuraksi ja huoltojoukoksi, mutta koska en ole talvipyöräilijä sai mieheni pärjätä tällä kertaa omillaan.  Mieheni ei ylleensä ota puhelinta mukaan juoksulenkille, mutta tällä kertaa pakotin hänen ottamaan se mukaan. Ihan vain varmuuden vuoksi.


Repussa leipää ja piimää vaan... ei kun urheilujuomaa ja energiapatukoita.


Miehen aamulla startatessa matkaan oli sää pilvinen ja yöllä alkanut lumisade oli tehnyt juoksualustasta pöperöisen. Onneksi lumi oli sentään kevyttä pakkaslunta joka ei kastellut vaatteita.


Ja matka alkaa.


Lunta oli kuitenkin satanut sen verran että se teki juoksemisesta raskaampaa.  Muutamat osuudet olivat huonommassa kunnossa kuin toiset. Varsinkin, kun sunnuntaisin ei kävelyteitä juurikaan aurailla.

Mies otti taktiikaksi juosta tasaisella ja maltillisella vauhdilla. Liian kova vauhti yhdistettynä ei niin hyviin olosuhteisiin olisi voinut koitua kohtaloksi tuolla matkalla.

Mielessään hän jakoi matkan viiden kilometrin osuuksiin ja kun yksi osuus oli takana oli aika juoda. Nestettä oli matkassa kolmisen  litraa ja kaikki tuli juotua.  Ensimmäisen kerran lisäenergiaa hän haukkasi patukasta noin 25:n kilometrin kohdilla ja sen jälkeen hän otti haukkuja tasaiseen tahtiin.

Ensimmäiset 40 kilometriä meni alle neljään tuntiin. Sen jälkeen mieheni alkoi varmuuden vuoksi hiukan jarruttelemaan menoaan. Missään vaiheessa meno ei tuntunut liian raskaalta vaikka reitti oli mäkinen ja luminen. Toki jalat väsyivät loppua kohden, mutta totaalista katkeamista ei tapahtunut missään vaiheessa. Mieheni olisi kuulemma jaksanut juosta jopa 60 kilometriä, mutta koska hän tiesi meidän muiden odottavan kotona, malttoi hän lopettaa 51:n kilometrin jälkeen ja kotiin saapui tyytyväinen mies.


Kotirataultran yhteenveto.


Miehen juostessa kävin minä lasten kanssa pulkkailemassa. Parin tunnin ulkoilun jälkeen kerkesimme  tyttöjen kanssa vielä leipomaan laskiaisen kunniaksi pullaa. Tilaisuus oli käytettävä hyväksi sillä meillä on paras aika sotkea keittiö juuri silloin, kun mies on poissa jaloista.


Lasten kanssa leivottu laskiaispulla


Nyt meillä onkin vietetty talvilomaa lasten kanssa. On otettu rennosti, ulkoiltu ja käyty moikkaamaassa Mummoa ja Vaaria minun lapsuuden maisemissa. Olen minä muutaman lenkinkin käynyt alkulomasta juoksemassa. Sain pitkän lenkin venytettyä 14:ta kilometriin. Minusta ei siis ihan vielä ole ultrajuoksijaksi. Tuskin koskaan tulee olemaankaan, mutta eihän minun pitänyt koskaan maratoniakaan juosta.


Lomaviikon toinen lenkki oli 12 km.

 


2 kommenttia:

  1. Aikamoista urheilua, kunnioitan. =) Minusta ei olisi ainakaan mielä juoksemaan 50 km:nlenkkiä ilman viihdytystä, sirkushuveja ja tarjoiluja. =) Hih. Varmaan sitten kun saa täydellisen dieselmoottorin rullaamaan ja jalat kuntoon, niin sitä ihnateellista omaa vauhtia juoksee vaikka minne asti, kunhan energiat riittää.

    Minunkaan ei pitänyt koskaan juosta muuten maratonia, ei ainakaan ennen kuin täytän 40-vuotta. Juoksin kuitenkin, paljon aikaisemmin. =) Mutta vain yhden.. sen ainoan.. ..toistaiseksi. =)

    LISÄKSI:

    Blogimaailmassa on nyt tosi trendikästä kirjoittaa kaverikirjaa niinpä TAKOMORUNNERS teki siitä ihan oman version ja haastaa omia bloggaajia vastamaan kirjaan ja haastamaan mukaan myös muita juoksun ystäviä. Kirjoittaisitko JUOKSUKAVERIKIRJAANI? Kopioi kysymykset blogipostauksestani ja kirjoita omat vastauksesi - julkaise blogissasi ja tule huikkaamaan mun kaverikirjasivun kommentteihin, että olet kirjoittanut ja jaa linkki postaukseesi. =) Ja jaa tietysti kaverikirjaa eteenpäin. =) KIITOS!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo 5kympin juokseminen vaatii jo itsensä kanssa viihtymistä. ;) Varsinkin silloin, kun sen puurtaa läpi yksin. Itse tykkään juosta lyhyempiä lenkkejä yksin, mutta pidemmillä matkoillä seura on aina plussaa. Olen huomannut sen, että vannomatta paras. Yki maraton takana ja toinen tähtäimessä. :)

      Olen kanssa huomannut Juoksukaverikirjan ja olenkin käynyt sinun jo lukemassa. Tarkoitus on tarttua haasteeseen ja vastailla kysymyksiin kunhan kerkeän kirjoittelemaan. Ja tottakai käyn laittamassa sivullesi linkin kun omani on valmis. :)

      Poista