perjantai 14. elokuuta 2015

Valmistautumista ja pakkaamista.


Huomennna se vihdoin on, HCM 2015 ja uusi reitti.

Osa matka tavaroista....


Mieheni on tämän viikon ottanut treenien suhteen rennosti, mutta pää on tuntunut käyvän kierroksilla. Tulevan juoksumatkan pituus ei tule olemaan mikään ongelma, sillä mieheni laski juosseensa tämän vuoden puolella n. 30 epävirallista maratonia. Jännitystä juoksuun tuo itselle asetettu aikatavoite ja uusi juoksureitti. 

Tämä viikko on tankattu syömällä ihan vain perusruokaa enemmän ja juomalla reilusti vissyä. Tälläkin kertaa kävi tankkauksen suhteen samoin kuin aijemmin. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen paino olikin laskenut eikä noussut, mutta nyt tilanne on korjaantunut.


Ensimmäisenä koulu- ja eskaripäivän aamuna mentiin juosujalkaa.


Hiilarivarastot ovat täyttyneet myös levon ansiosta. 
Yhden juoksulenkin puolisoni on tällä viikolla tehnyt. Keskiviikkona 10 km maratonvauhdilla. Tiistaina myös kävelimme yhdessä rennosti n. 9,5 km saatettuamme tytöt ensin kouluun ja eskariin.


Tällä viikolla on saatu nauttia kauneista aamuista.


Nyt laukut on pakattu ja kohtapuoleen matkamme Helsinkiin alkaa. 
Ensin majouttaudumme hotelliin, sitten haemme juoksunumeron kisastudiolta. Samalla sovimme missä kohtaa reittiä olemme huomenna kannustamassa, noin 24:n kilometrin kohdilla Töölönlahden puistoalueella.

Huomenna syömme kunnon aamupalan. Sitten minä lähden lasten kanssa kaupungille, jotta mieheni saa hetken olla rauhassa ja kerätä ajatuksensa ja voimansa. Yhdessä menemme iltapäivällä lähtöalueelle ja kannustamme lasten kanssa juoksijat matkaan. 

Ja kuinka sitten kävikään. Sen kerron teille ensiviikolla.

Matkakuulumisia voi luke myös Facebookin kautta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti