Tuulta vastaan.

Kevään merkkejä.

Eilen oli mahdoton tuuli ja voi sanoa, että lenkki oli yhtä taistelua tuulta vastaan. Miehenikin naureskeli, että vaikka on kaukana höyhensarjalaisesta, meinasi tuuli tönätä hänet pientareelle pariin otteeseen.

Tänään saikin sitten lasten kanssa ulkoilessa ylitellä muutamia esteitä, kun kaikkia myrskytuhoja ei vielä oltu korjattu.

Tuostakin onneksi päästiin yli rattaiden kanssa yhteistyöllä.

Tänään minulla ei ole varsinaista lenkkipäivää. Myöhemmin olisi tosin tarkoitus vielä mennä pikkusalille, kunhan mieheni kotiutuisi pyörälenkiltä. Hän kyllä lupasi, ettei tee pitkää kierrosta, mutta niinhän se eilinen juoksulenkkikin venähti kympistä 18:ta kilometriin. Niin ja hänellä on menossa kevyt viikko.

Maanantaina mieheni malttoi pitää täysin lepoa urheilusta. Siitä piti huolen isomummilassa vierailu ja se, että minä olin aamupäivälla juoksulenkillä.

Tuo 16 kilometriä on uusi matkaennätykseni. Ekat n. 12 km juoksin uuden juoksukaverini kanssa. Yleensä pakerran lenkkini yksin, mutta kyllä oli kiva vaihteeksi edetä jonkun kanssa jutellen. 

Tiistaina kävimme yhdessä pikkusalilla kohentamassa lihaskuntoa. Se on sellainen sali, jonne voimme ottaa muksut mukaan.

Poikamme suuttui, kun ei saanut kuulaa liikkumaa.

Eilen tosiaan juoksin lenkkini tuulta uhmaten.

Hiukan maanantain lenkki painoi jaloissa, mutta en silti malttanut ottaa niin rauhassa kuin olisi ehkä pitänyt. Loppumatkasta tuli taas kiristettyä vauhtia. 

Huomisen otan ihan huilin kannalta, jotta lauataina jaksan taas laittaa tossua toisen eteen...