sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

2 X 10 km.

Tällä viikolla juoksin vain kaksi 10 kilometrin lenkkiä. Molemmilla kerroilla reitti oli melkein sama, mutta fiilis ja meno kummallakin kerralla erilainen.

Lauantaina meno oli nihkeetä ja jalat raskaat. Ja koska juoksu ei oikein kulkenut, päätin ottaa rennommin. Miksi vääntää väkisin ja pyrkiä huippusuoritukseen, jos kerran päivän kunto ei anna siihen edellytyksiä. Nautiskelin siis auringonpaisteesta, lintujen laulusta ja maisemista hölkötellessäni rauhallisesti eteenpäin. Ja koska en ottanut paineita suorituksesta, pysähtelin välillä ottamaan kuvia lempireittini varrelta. Kuvat ovat samassa järjestyksessä kuin missä ne ovat lenkin aikana otettu.

10 km 10 kuvaa.

Sääksjärvi.

Hiekkatien varrelta.

Toivio.

Hiekkaharju.

Maisema hiekkaharjun päältä.

Pärrinkoski. Tätä kuvaa varten jouduin poistumaan hetkeksi vakioreitiltä.

Kuva ei anna täysin oikeutta oikealle tunnellmalle.

Lemppari hiekkatienpätkä, jonka kautta pyrin juoksemaan melkein joka lenkillä.

Peltolampi.

Vanhan uimarannan mänty.

 ---

Keskiviikon lenkillä taas juoksu kulki ja paransinkin omaa kympin aikaani melkein viidellä minuutilla.


Tänään, sateisena sunnuntaina minä olen viettänyt lepopäivää. Tosin taas mieheni on parasta aikaa juoksemassa pitkäälenkkiä. Taitaa palata kotiin aika uitettuna juoksijana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti