Käsijarru pohjassa.

Kesästä asti olemme mieheni kanssa käyneet lähes viikottain kerran tai pari kävelyllä. Olemme ennenkin ulkoilleet satunnaisesti yhdessä, mutta kuuman kesän myötä yhteisistä lenkeistä tuli säännöllisempiä. Raskaan työpäivän jälkeen mies kaipasi jotain liikuntaa, mutta varsinaiset juoksulenkit tuntuivat hänestä liian kuormittavilta. Itse en kanssa jaksanut kesällä oikein juosta, joten lähdin mielelläni mieheni kanssa kävelylle. Meistä kun kumpikaan ei ole oikein "yksin kävelijä". Siinä missä kävely on miehelleni palauttavaa liikuntaa on kävely itseasiassa minulle edelleen hyvää peruskuntoharjoittelua.

Yhteisillä lenkeillä ei paljoa pysähdellä. Kuvat täytyy napata pikaisesti.

Syksyn myötä olemme alkaneet käymään myös omilla juoksulenkeillä. Mieheni on juossut noin muutaman lenkin viikossa. Välillä on hän on juossut vain viikonloppuna pitkänlenkin meidän yhteisten lenkkien ja salikäyntien lisäksi. Loppukesästä hän kävi myös pyöräilemässä muutaman satasen pyöräilyn. Minä olen taas yrittänyt ajoittaa omat juoksuni niihin aamuihin, kun olen menossa vähän myöhempään töihin tai vapaapäiviin.

Minun kohdalla juoksu on sujunut kesän jälkeen vaihtelevasti ja välillä olen tuskastellut sen suhteen paljonkin. Mutta nyt olen onneksi saanut taas sellaisen  tsemppi-vaihteen päälle mikä näkyy positiivisempana asenteena. Jos lenkki tai salitreeni ei ole oikein kulkenut syystä tai toisesta, ei se ole masentanut minua läheskään niin paljoa kuin jossain vaiheessa. Sillä tärkeintä kuitenkin on, että pystyn liikkumaan. Jokainen askel, myös ne kävellen otetut, on aina kotiinpäin.

Välillä ulkoillaan tietenkin myös lasten kanssa.

 Tosin nyt olemme alkaneet lisäämään myös juoksuosuuksia osaan yhteisistä iltalenkeistä mieheni aloitteesta. Vauhti määräytyy tietenkin hitaamman eli minun kuntoni ja jaksamisen mukaan. Mies joutuu siis silloin juoksemaan hiukan käsijarru pohjassa sillä hänen vauhtinsa on normaalisti pari minuuttia kovempi per minuutti kuin minulla. 

Ensimäisellä kerralla kävelimme ensin kilometrin verran, juoksimme viisi ja kävelimme loput neljä kilometriä. Toisella kerralla aloitimme juoksun taas kilometrin kävelyn jälkeen. Tuolloin juoksu tuntui yllättävän helpolta. Tosin hurmosta kesti vain hetken verran, sillä koin kirjaimellisesti pudotuksen takaisin maanpinnalle. Omaa huolimattomuuttani kaatua tömähdin maahan pitkin pituuttani parin kilometrin jälkeen, kun juoksun sijaan keskityin liikaa ihailemaan auringon laskua.

Auringonlaskua tuskin olisi pysähdytty kuvaamaan erikseen, jos en olisi kaatunut.

Onneksi en sentään kierinyt harjun rinnettä alas ja selvisin vain säikähdyksellä ja pinta naarmuilla. Pienen pärräämisen jälkeen nousin ylös ja jatkoimme juoksuosuuden loppuun. Seitsemän kilometrin lenkistä juoksimme yhteensä viisi.

Myös oikean jalan polveen tuli ruhjeita.

Kolmannella lenkillä, minkä teimme tiistaina, aloitimme reippaammalla vauhdilla heti. Juoksu kulki yllättävän hyvin vaikka lähtiessä olo oli työpäivän jäljiltä väsynyt. Tavoitteena oli kympin lenkki. Olimme sopineet, että juoksemme ekat kuusi ja kävelemme loput. Jaksoinkin juosta kilometrin enemmän joten lopussa ei tarvinnut kävellä enää kuin kolme kilometriä. Yksin olisin tuskin juossut seitsemää kilometriä yhtäjaksoisesti vaan olisin varmaan pysähdellyt kuvaamaan kerran jos toisenkin.

Edelleen osa lenkeistä on ihan vain kävelty.

Nyt, kun mieheni "juoksuhulluus" on hiukan laantunut ja treenaminen ei ole enää niin suorituskeskeistä, on hän huomannut, että vähempikin treeni riittää. Jossain vaiheessa tuntui meinaan, että juoksusta ja varsinkin kilometrien keräilystä oli tullut hänelle suorastaan pakkomielle. Hän on alkanut oppimaan olemaan armollisempi itseään kohtaan ja osaa nyt myös ottaa huomioon fyysisentyön kuormittavuuden. Toisinaan elämä on aikamoista tasapainoittelua monen osa-alueen välillä. Jos ei osaa yhtään hellittää voi kokonaiskuormitus käydä liiankin raskaaksi.

Yhteisten lenkkien ja salitereenien myötä on meidän yhteinen aika lisääntynyt mukavasti ja sehän on vain positiivista. On siitä ollut myös se hyöty, että lenkille ja salille tulee lähdettyä herkemmin vaikka työpäivän jälkeen olisi olo ollut väsynyt. Kun on jotain etukäteen sovittu, on suunnitelmista ollut helpompi pitää kiinni yhdessä.

Iltojen pimentyessä on mukavampi lenkkeillä yhdessä.