Tervehdys tauon jälkeen.

Kyllä me vielä hengissä ollaan vaikka pientä hiljaiseloa ollaankin vietetty. Tämä kirjoitustauko on vain venähtänyt pidemmäksi kuin alunperin oli tarkoitus. Somehiljaisuuden syy on yksinkertainen: pitkittynyt treenitauko.

Ei vain ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Tämän blogin pääpaino, kun kuitenkin on siinä  liikunnan harrastamisessa ja treenaamisessa. Toisaalta myös työkuviot ovat vaatineet sen verran veronsa, etten ole jaksanut turhia jaaritella, kun treenitkin junnaa paikallaan. 

Työmatkalla kuvattua.

Töistä kotiin lähtiessä.

Yhtään varsinaista juoksulenkkiä meistä ei ole kumpikaan tehnyt HCM 2016 jälkeen. Ensin otimme iisisti pari viikkoa ihan vain palautumisen takia ja sitten perheeseemme pesiytyi taasen kerran kunnon flunssakierre. 

Ensin oli poika ja mies kuumeessa. Sitten oma oloni alkoi olla kaikkea muuta kuin täysin normaali. Keskimmäinen muksukin joutui olemaan viikon poissa koulusta. Kun alkoi näyttämään, että itse selviäisin vähällä, niin nousi minullekkin kunnon kuume kolmipäiväisen viikonloppuvapaan kunniaksi.

Kun minä aloin toipumaan  oli poijan vuoro sairastua taas uudestaan. Hän ei toisella kierroksella tyytynytkään pelkkään kuumeiluun ja räkäisyyteen vaan sai myös ärhäkän silmä- ja korvatulehduksen. Tällä kertaa myös molemmat tytöt olivat  kolme päivää poissa koulusta flunssan takia. Tytöistä onneksi vain vanhin onnistui saamaan veljeltään silmätulehduksen, mutta hän onneksi selvisi aika paljon vähemmällä kuin pienin potilaamme. 

Alkusyksyn sää on ollut mitä mainioin. Harmi vaan ettei siitä ole päässyt paljoa nauttimaan.

Muutaman pikku ulkoilun olemme tehneet näiden kuluneiden reilun seitsemän viikon aikana. Flunssan hellittäessä otettaan, oli aivan pakko päästä nauttimaan hiukan  kauniista syyssäästä. Vaikkei olo ollutkaan täysin terve teki raitis ilma ainakin päälle hyvää. Yhden kävelylenkin kävin tekemässä pojan kanssa rattaita työnnellen ja toisella kerralla mieskin lähti seuraksi.

Kolmisin lenkillä.

Tuolla kerralla minä en kerennyt ulkoilemaan kuin noin kolme varttia, mutta mies innostui jatkamaan ulkoilua pojan kanssa. Tosin parin tunnin rattaiden työntely veti miehen hartiat niin jumiin, että hän sai sitten kärsiä migreenistä pari päivää.  

Mieheni kyllä muuten tykkäisi työnnellä rattaita, mutta tuon migreeniriskin takia on työntövastuu siirtynyt minulle. Eikä se minua haittaa. Rattaiden työntely tuo mukavasti lisävastusta kävelylenkkeihin. Muunmuassa viime viikon tiistaina kerkesimme taas yhdessä iltakävelylle. Tunnin verran raitista ilmaa ja kuutisen kilometriä kävelyä.

Kohti auringonlaskua.

Minä saankin aloitella taas varovasti tämän lenkkeilyn kanssa. Minusta tuntuu, että olen tämän tauon aikana hukannut kaikki voimani ja kestävyyteni. Siihen olen tosin nyt tyytyväinen, että olen parin viime viikon aikana saanut syömisiäni paremmin ruotuun. Flunssaisena kun en oikein jaksanut piitata terveellisistä ruokatavoista ja herkkujakin tuli jonkin verran salassa syötyä. No, enää se ei ole salaisuus. Sillä mieheni lukee aina tekstini ennen julkaisua. Muuten nämä minun stoorini olisivat täynnä kiritusvihreitä...

Niin ja tietenkin nyt, kun emme ole urheilleet, on meillä ollut kaikenlaisia muita projekteja meneillään. Kuten esimerkiksi:

Pieni keinutuoli on saanut uuden maalipinnan...

Lasten keinutuoli muuttui valkoisesta siniseksi.

Uusi sänkymme on saanut sängynpäädyn...

Laminaattia voi käyttää muuallakin kuin vain lattiassa.

Lasten kanssa rakensimme kaikki palasina olleet lego-kokonaisuudet uudestaan kasaan. Ne sai myös kunnolliset säilytystilat lastenhuoneen seinälle...

Lisäksi minä olen saanut kauan haaveilemani askartelunurkkauksen, joka tosin on vielä pientä hienosäätöä vaille...

Ja koska joulu lähestyy pikkuhiljaa, oli minun aika aloittaa joulukorttitalkoot...

Lumihiutaleita joulukortteihin

Mutta jospa me tästä syksyn mittaan saisimme taas pikkuhiljaa treenit käyntiin. Ainakin lupaavasti ollaan päästy tekemään kevyttä peruskuntoharjoittelua kävelyn merkeissä. Muussa tapauksessa täytyy ruveta keksimään uutta puuhaa kotosalla...