keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Metsäterapiaa.



Mieheni luki kerran jostain, että vartti metsässä vastaa yhtä terapiakäyntiä.
No, pitkä penni tuli alkuviikosta säästettyä, sillä nautimme metsäterapiasta useamman tunnin ajan. 
 Parina edellisenä kesänä olemme retkeilleet perheen kanssa enemmän ja vähemmän, mutta tänä kesänä emme päässeet yhdessä kertaakaan kunnon patikkaretkelle. Jos oli hyvä sää, ei ollut muuten mahdollisuutta lähteä. Ja jos olisi ollut aikaa pakata eväät reppuun, oli joko huono sää tai joku meistä oli kipeänä.


Suon ja metsän rajalla.

Mutta nyt vihdoinkin meillä kävi tuuri. Vapaapäivä  ja kaunis sää sattuivat kerrankin samalle päivälle eikä kukaan perheestä ollut vuoteen oma. 

Itseasiassa pääsimme kerrankin miehen kanssa ihan kahdestaan pienelle retkelle. Tytöt olivat koulussa ja sen jälkeen kaverin luona ja pojalla sattui olemaan hoitopäivä. Miestäkään ei onneksi tarvinnut kauheasti houkutella lähtemään patikoimaan, vaikka edellispäivän 42:n kilometrin pitkälenkki varmasti painoi jaloissa.

Koska emme olleet katsoneet yhtään varusteita valmiiksi edellisenä iltana, meni meillä aamulla pieni tovi siihen, että saimme itsemme lähtövalmiiksi. Suuntasimme auton kohti Ruovedellä sijaitsevaa Siikanevaa, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Siikaneva on vuonna 1988 perustettu soidensuojelualue. Laajuudeltaan Siikaneva on 9,5 neliökilometriä ja on täten Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue. Se on loistava päiväretkikohde ja yksi meidän suosikeista.


Siikanevan soista osa on hyvin märkiä.


Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Alkuun oli todella outoa, sillä ilman lapsia tuntui, että jotain puuttuu. Mutta hetken päästä osaimme jo nauttia metsän rauhasta ja siitä ympärillämme vallitsevasta harvinaisesta hiljaisuudesta.


Retken voi aloittaa kahdesta eri kohdasta.


Siikaneva kierros on n. 9,9km, mutta me kierrämme sen yleensä kahdeksikkona, jolloin matkasta saa hiukan pidemmän.


Me kuljimme hiukan yli 12 kilometriä.


Reitti on todella vaihtelevaa ja paikoin hiukan haastava. Laakeat suoalueet ja metsäisemmät osuudet vaihtelivat tasaiseen tahtiin. Suoalueiden läpi kulkevat pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa ja välillä sai todella kävellä kieli keskellä suuta jottei horjahtanut suon märkään syleilyyn.


Osa pitkospuista oli paremmassa kunnossa kuin toiset.


Metsäpolkujakin löytyi moneen lähtöön. Oli helppokulkuisia ja kuivia osuuksia sekä välillä taas juurakkoisia ja märkiä osuuksia. Reitillä on myös muutama vaativampi lasku- ja nousuosuus.


Pienen ojan ylitys metsän siimeksessä.


Pieni osa poluista oli näinkin helppokulkuisia.


Viimeiseltä kilometriltä löytyi retken märin osuus, mutta onneksi tuostakin selvittiin kuivin jaloin.


Matkaa tehdessämme muistelimme parin vuoden takaista Ikimuistoista patikkaretkeä jonka koimme juuri noissa samoissa maisemissa. Se reissu jäi mieleen kovien ukkosrintamien ansiosta, jotka yllättäen pyyhkäisivät ylitsemme kesken retken.


Keskellä kaunista suomaisemaa.


Retken kohokohta on aina eväiden syöminen näköalapaikalla Jaarikanmaan laavulla. Vaikka oli maanantai ja syksy jo pitkällä, oli kaunis sää houkutellut muitakin retkeilijöitä paikalle. Saimme nauttia laavulla omasta rauhasta ehkä vajaan kymmenen minuutin verran.


Jaarikanmaan laavu on kokean kalliomäen päällä.


Retkieväät olivat hyvin perinteiset.


Kun eväät oli nautittu ja maisemia hetken ihailtu, oli aika jatkaa matkaa.


Maisema näköalapaikalta katsottuna.


Pysähdyimme vielä loppumatkasta eräälle suosaarekkeelle nauttimaan kupposen kahvia. Eikä mennyt muuten kuin viitisen minuuttia, kun saimme taas seuraa eräästä vanhasta pariskunnasta, jotka olivat kiertämässä Pikkulatosaaren 2,6km mittaista kierrosta.


Kuppi kuumaa kahvia, tai ainakin kohtalaisen lämmintä...


Sää suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Kuljimme kaikessa rauhassa luontoa ihastellen. Olisimme mielellämme nauttineet maisemista vielä hetken pidempään, mutta viiden tunnin retkilyn ja akkujen lataamisen jälkeen oli aika palata rutiineihin ja lähteä hakemaan poikaa päiväkodista.

Lopuksi vielä jokunen luontokuva matkan varrelta...


Hämähäkin seitti.


Naavan määrästä tiesi, että ilma ympärillämme oli puhdasta.


Syksyn myötä värien kirjo luonnossa oli laaja.


Monen moisia sieniä nähtiin matkan varrella.


Peikkometsä.


Syysaurinko  tarjosi metsässä valon ja varjon leikkejä.





2 kommenttia:

  1. Onpa kaunista!
    Itselläkin tuli fiilis, että pakko päästä metsään! Onneksi se on täällä kaupungissakin mahdollista ja usein juoksen osittain metsässä hiekkateillä.
    Onhan metsällä ja luonnolla tutkitustikin tosi paljon fyysisiä ja henkisiä terveysvaikutuksia, jotka alkavat näkyä jo muutamissa minuuteissa.
    Teidän eväätkin oli oikein hyvät! Maistuis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa maisemissa kyllä sielu lepää eikä ainakaan oma silmä tunnu kyllästyvän tuohon suomaisemaan ollenkaan. Hiljaisuus tuolla on käsinkosketeltavaa. Itse tykkään kanssa liikkua metsässä aina kuin vain mahdollista. Onneksi pääsenkin ihan peruslenkillä helposti metsäisiin maisemiin. Ja eihän retkelle voi ilman makkaraa lähteä... ;)

      Poista