sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Pikkaisen pidemmälle.



Viime viikko oli huippu viikko juoksun suhteen. Neljä lenkkiä oli sen verran kova rasitus meikäläisen kropalle, että alkuviikon jalat olivat aika väsyneet eikä mikään oikein huvittanut. Väsymys ei sinäänsä tullut yllätyksenä ja otin suosiolla vähän iisimmin. Loppuviikosta juoksu alkoi kulkemaan paremmin ja eilen lauantaina tulikin juostua pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. 


Sitä mukaa, kun lumet sulaa, alkaa juoksukin kulkemaan paremmin.


Viikon kolmesta lenkistä kaksi oli työmatkajuoksuja. Tiistaina ja perjantaina laitoin repun selkään ja ampaisin tossut jalassa kohti työmaata. Molemmilla kerroilla tyydyin suorimpaan reittiin, eli seitsemään kilometriin. Tiistaina en kyllä olisi pidempää jaksanut juostakkaan. Toinen syy miksi valitsin tylsemmän reitin maisemareitin sijaan, oli puhtaasti reitin parempi kunto. Edellisellä viikolla juoksin muutaman kerran Arboreettumin kautta ja silloin sen kulkuväylät olivat aika huonossa kunnossa. Täytyy varmaan malttaa odottaa hetken aikaa, että puiston varjoisat hiekkatiet sulavat kunnolla sekä hiukan kuivuvat ja tyytyä siihen asti puhtaasti asvalttiin.


Tiistaina ei edes auringon paiste saanut valitsemaan pidempää reittiä.


Tiistain juoksu oli tosiaan tahmea ( 7km/50;52), mutta perjantaina tossut nousivat maasta vikkelämmin. Sää oli harmaa ja ajottaisen sateen kostuttama. Pieni sade ei haitannut sillä sen ansiosta katupölyn määrä oli siedettävä. Tuolla lenkillä parani taas kevään ennätykset. Nyt nopeimman kilometrin olen pyyhältänyt aikaan 6;29, mailin 10;42 ja vitosen 34;06.


Kevään parhaat tähän asti.


Eilen minua jännitti lähteä juoksemaan. Tavoitteena oli juosta vähintään 90 minuuttia ja arvelin sen tarkoittavan noin 12:ta kilometria. Koska edellispäivän lenkin vauhti oli ollut vähän reippaampi, pelkäsin jalkojeni painavan lyijyn lailla.

Yritin pitää alusta asti vauhdin maltillisena. Minulla kun on edelleen paha tapa lähteä liikkeelle liian lujaa ja väsähtää ennen kuin matka on kerennyt kunnolla edes alkamaan. Nyt otin matkaan mukaan myös juomista. Täytin juomarepun Sportyfeelin Sports dinkillä. Tuota juomaa tulee olemaan tarjolla ensikuun Helsinki City Run:lla, johon ei muueten ole aikaa enää kuin vajaa kuusi viikko. Nyt on siis hyvä aika alkaa totuttamaan omaa kroppaa tuohon juomaan, jotta maha ei ala oikuttelemaan kesken kisan ainakaan sen takia.


Raikkaan sitruunan makuinen Sportyfeel Sports dink saatu blogiyhteistyön kautta. #sportyfeelsquad


Oma mahani sieti urheilujuomaa kohtuu hyvin. Aloitin sen siemailun jo ensimmäisen kilometrin tultua täyteen. On parempi juoda pieniä hörppyjä useammin kuin paljon kerralla harvemmin. Silloin juoma imeytyy paremmin eikä jää hölskymään mahaan. Tosin kahden viimeisen kilometrin aikana en uskaltanut enää juoda tyhjään mahaani enempää. Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä vaativat muutenkin keskittymistä ja itsensä tsemppaamista. Sillä tuon pätkän mäet jotka sain alkumatkasta kepeästi rullata alas, imevät viimeisetkin voiman rippeet kotiin päin juostessa. On oikeastaan ihan sama mistä päin meille juoksee kotiin loppumetrien ylämäkiä ei pääse täysin kiertämään.


Hyvän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.


Ja kuten huomaatte, matkan varrelta ei ole yhtään maisema kuvaa. Missään vaiheessa ei siis tarvinnut huilata kuvaushetken varjolla. Yhden kerran jouduin pysähtymään punaisiin keskisaarekkeelle. En halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisin jonkun hätäisen autokuljettajan yliajamaksi. Tavoite tuli täyteen ja vähän ylittyikin. Tuo lenkki antoi kyllä itselle toivoa. Ehkä minä sittenkin saan itseni puolimaraton kuntoon toukokuun 19. päivään mennessä.


Kevään pisin juoksulenkki tähän asti.


Mieheni ei ole edelleenkään asettanut tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta käy edelleen ahkerasti lenkillä. Viikkokilometrejä ei kerry ihan niin paljoa kuin jossain vaiheessa, sillä raskas ruumiillinentyö vaatii veronsa. Perus lenkit ovat tällä hetkellä noin 10-12 kilometriä ja viikonlopun pitkät noin 24-40 kilometriä.

Meille molemmille juoksu toimii pään nollaajana ja se on hetki sitä omaa-aikaa kaiken kiireen keskellä. Siksi se on meille kummallekkin tärkeä harrastus. Ja toivottasti pystymme harrastamaan sitä tulevaisuudessakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti