Kenraaliharjoitus.

( Tampere Countryside Marathon )

Meinasin juostessa astua tämän kauniin siipirikon päälle.

Nyt on keskikesän juhlat juhlittu ja on aika palata arkisempiin rutiineihin. Tosin meidän ohjelmaan Juhannus ei suuria muuttoksia tuonut. Päivällä käytiin molemmat lenkillä ja ilta vietettiin naapurissa sukulaisten kanssa grillaillen ja mansikkakakkua syöden.

Juhannusaaton grilliherkkuja.

 Viikko sitten kalenteriimme ilmestyi uusi välitavoite.

Olen tähän mennessä juossut vain yhden kerran lappu rinnassa. Tai no, silloinkin kävelin noin puolet matkasta. Oli vuosi 2009 ja tapahtuma oli Pirkanhölkkä. Keskimmäinen muksu oli silloin noin viiden kuukauden ikäinen ja en todellakaan ollut vielä missään parhaassa juoksukunossa. Varsinkin, kun raskausaikana en pystynyt juuri treenaamaan kevyttä kävelyä kummemmin. Ja koska en silloin vielä pitänyt kunnolla treenipäiväkirjaa, en yhtään muista kauanko minulla meni silloin aikaa 33 kilometriin. Muistan vain sen, että olin aika poikki maaliin päästyäni.

Mutta nyt olisi tarkoitus kuitenkin ennen HCM:nia kiinnittää toisen kerran kilpailunumero juoksupaitaan kenraaliharjoitus meiningillä. Meille tarjoutui tilaisuus osallistua Takomorunners-tiimin kautta Tampereen Countryside Marathonille heinäkuun 30. päivä. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa ja moni onkin ehkä törmännyt tapahtumasta kertoviin juttuihin ja mainoksiin.

Tapahtuman viralliset kotisivut  http://juoksemaalla.fi/

Maraton, puolimaraton ja lyhyempi Myllyn kierros juostaan Tampereen Teiskon idyllisessä maalaismaisemassa.
Kisakylä lähtöineen, maaleineen ja iltajuhlineen sijaitsee Viitapohjan kylässä.
.

 Päätimme molemmat tutustua tuohon 12 kilometrin mittaiseen Myllyn kierrokseen, sillä tuosta heinäkuun lopun tapahtumasta ei ole kuin kaksi viikkoa meidän päätavoitteeseen. Saatamme saada lähtöviivalle mukaan myös sisareni, jolla kävi tuuri Takomorunnerssien arvonnasa. 

Tällä viikolla on lämpöä riittänyt.

Jos maalaismaratonista olisi ollut useampi viikko aikaa palautua, olisi mieheni todennäköisesti osallistunut maratonille ja minä puolikkaalle. Koska mieheni tuskin malttaisi juosta maratonia lappu rinnassa ihan vain fiilistellen ja kevyesti ottaen, oli parempi suosiolla tyytyä lyhyempään matkaan. Sillä hän välttää sen, ettei kroppa rasitu liikaa ja hän kerkeää hyvin palautumaan ennen Helsinkiä. Minulle tuo tulee olemaan hyvää harjoitusta jo pelkästään kisaan osallistumisen kannalta. Juoksunumero rinnassa, kun kuitenkin aina tuo suoritukseen lisäjännitystä ja suorituspaineita. Tiedän, että selviän kyllä matkasta, mutta osaanko mennä sopivaa vauhtia, jotta selviän kunnialla myös maaliin asti.

Vielä tosin on auki malttaako mieheni juosta tuotakaan matkaa minun vauhdillani pitäen minulle seuraa, vai iskeekö kilpailuvietti päälle, kun hän astuu lähtöviivalle. Luulempa, että se selviää vasta sitten kisapäivänä ja siinä vaiheessa, kun me molemmat olemme saapuneet maaliin. Itse en aijo asettaa varsinaista aikatavoitetta, vaan tarkoitus on juosta päivän kunnon ja fiiliksen mukaan.

Perjantaina oli aika kostea ja nihkeä sää treenata.

Kovasti ollemme tälläkin viikolla treenanneet, varsinkin mieheni. Hän on juossu tällä kuluneella viikolla viisi mäkistä Suolijärven lenkkiä. 

Kaikki matkaltaan 18 km. Tänäänkin hän suuntasi samoille konnuille ja juoksi 15 km:ä tuntiin.

Juhannuspäivän mäkilenkin lukemat.

Minäkin kävin eilen, mieheni houkuttelemana, juoksemassa Juhannuspäivän kunniaksi  mäkilenkin tuolla samalla reitillä. Minä tosin poljin ensin alkulämmittelyksi pyörällä vajaan neljä kilometriä ja starttasin juoksuun vasta jätettyäni pyörän parkkiin Lahdesjärven ABC:lle. Siitä tuli sopivasti vitonen Suolijärven uimarannalle, missä käännyin takaisin päin. Paluumatkalla noin kuuden kilsan kohdilla mieheni juoksi minua vastaan. Hän oli matkalla samaiselle kääntöpaikalle missä minä olin vähän aijemmin käynyt.  Sen verran kohtalaista vauhtia onnistuin lopussa pitämään, ettei mieheni saanut minua enää juoksuosuudella kiinni. Sain kympin täyteen palattuani pyörälle ja koska en nähnyt vielä miestäni, lähdin pyörällä häntä vastaan. Pitkälle minun ei tarvinnut polkea, kun tiemme jälleen kohtasi. Loppumatkan tulimmekin sitten yhtämatkaa ja minä sain taas polkea tylsän asvaltti osuuden loppuveryttelyksi.

Kumpuilevat mäet sähkölinjan alla.

Olin eilen kyllä yllättynyt miten hyvällä fiiliksellä tuo mäkilenkki sujui. Ottaen huomioon tukalan sään, raskaat mäet ja edellispäivän suht hyvä vauhtisen kympin, ei juoksu ollut yhtään niin tuskaista kun olin alkuun pelännyt. En malttanut oikein edes kuvailla matkalla ja se kertoo paljon. Onneksi älysin ottaa vähän juomaa mukaan, ilman sitä olisi lopputulos varmasti ollut toinen. 

Hikisen lenkin jälkeen.

Tänäänkin puolisoni yritti houkutella minua lähtemään tuolle samalle lenkille kuin eilen. 

Onneksi kuitenkin luotin vaistooni ja tyydyin hiukan vähemmän mäkiseen kympin peruslenkkiini kotinurkilla. Tänään, kun oli jo kolmas perättäinen juoksupäivä niin arvelin menon olevan jo tahmeampaa.

Kolmas kymppi perätysten.

Alkuviikosta en juossutkaan kuin yhden lenkin. Aloitin tällä viikolla pitkästä aikaa työt osa-aikaisena, joten jatkossa harjoittelua joutuu rytmittämään työpäivien ja -vuorojen mukaan. Tiistaina juoksinkin toisen työpäivän päätteksi kotiin. 

Tiistain tukala kotimatka.

Tuo kahdeksan kilsan matka oli aika tuskainen helteen vuoksi ja selässä mukana roikkuva reppu ei ainakaan helpottanut menoa. 

Mutta työmatkaliikuntaan on taas vain totuttava, siinä kun kuitenkin lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensi viikolla ajattelin kulkea työmatkat pyörällä ja tiistaina olisi tarkoitus yrittää juosta taas kunnolla pitkälenkki.

Kuhinaa kukkasessa.

Tekosyyt romukoppaan.

 Tänään ja eilen oli pakko heittää tekosyyt romukoppaan ja laittaa juoksutossut jalkaan. 

Harvinaisen mustissa lauantain lenkillä.

Alkoi jo meinaan vaikuttaamaan siltä, että maanantain reippaammin vedetty kymppi jäisi taas viikon ainoaksi lenkiksi. 

Maanantain juoksu. Ja kyllä, minulle reipasta vauhtia.

Mutta eihän se käy päinsä!

Jos tarkoitus on kahden kuukauden päästä selvitä ekasta maratonista hengissä maaiin, niin pakko on laittaa nyt tossua toisen eteen.
Kaksi edellistä viikkoa, kun on jo menty vain yhden juoksulenkin taktiikalla. 

Viikko mennyt vaihtelevissa tunnelmissa.

Se on kyllä jännä miten fiilikset voi vaihdella harjoittelun suhteen.
Kun on päällä loistava treenimoodi, niin sitä raivaa vaikka väkisin  aikaa edes lyhyttä lenkkiä varten. Mutta sitten kun taas ei ihan niin kiinnosta, niin sitä löytää vaikka minkälaisia tekosyitä, että voi siirtää lenkille lähtö tulevaisuuteen.

Ajoittaista sadetta.

Kuluneella viikollakin keskiviikkona oli liian tukala sää lähteä lenkille sen jälkeen kun oli ensin aamupäivä vietetty kerhossa ja iltapäivä juostu asioilla. Torstaina taas oli hyvä sää kierrellä kaupoilla kun vettä satoi kaatamalla lähes koko päivän. Mitä sitä itseään kastelemaan,
kun voi sisätiloissakin kuljeskella...

Niin, ja se sää kun on kaikista huonoin tekosyy. Silti sitä vaan tulee välillä vedottua olosuhteisiin. 

Vesisateen ansiosta kuraista menoa hiekkatiellä.

Lauantain lenkin lukemat.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Eilen uhmasin sadetta, sillä en ole sokerista ja tänään uhmasin tuulta sillä olen kaukana höyhensarjalaisesta.

Tuulista menoa viimepäivinä.

Hyvän mielen juoksu.

Tämän päivän lenkki oli tarkoitus ottaa ihan rauhassa, mutta kummasti ilmottautuminen uuteen juoksutapahtumaan, (josta lisää seuraavalla kerralla), sai lisävirtaa kinttuihin. Tuulen takia välttelin metsäisempiä reittejä turvallisuussyistä, mutta oli reittivaihdoksen takana toinenkin syy. Olen nyt kevään ja alkukesän juossut pitkälti pehmeällä alustalla ja vältellyt asvattia. Mutta koska ensimmäisellä maratonillani juoksualusta tulee olemaa suuremmaltaosalta asvalttia, on jalat syytä totuttaa myös kovempaan alustaan.

Vaihteeksi asvalttilenkki. Välillä vastatuleen ja välillä myätäiseen.

Mieheni peruskunto on niin hyvällä pohjalla, ettei hän ole jaksanut turhia stressata, vaikka lenkkien määrä on ollutkin totuttua vähäisempi viimeaikoina. Eilen hän kävi testaamassa, että onko kunto vielä tallella. Ja olihan se. 15 kilometriä taittui noin neljän minuutin keskivauhdilla ja viimeinen kilometri peräti alle kolmen minuutin, ylämäkeen kaiken lisäksi.

Vaikka juoksufiilis on ollutkin vähän kadoksissa, niin salifiilis on alkanut tarttumaan vaihteeksi paremmin. Tällä viikolla kävimme peräti kaksi kertaa nostelemassa painoja. Ja kyllä on syytäkin, varsinkin penkissä ja kyykyissä huomasi sen ettei tauko ole tehnyt hyvää tuolla osa-alueella. Voimataso on heikentynyt ja tarvii ahkerampaa harjoitusta.

Maastavedossa täytyi alotaella taas tekniikkan hiomisella, eli keveillä painoilla.

Ei noussut ihan niin helposti kuin joskus aiemmin.

Juoksuhullun vaimo on nyt myös mukana Takomorunners-tiimissä.

Kuvaa klikkaamalla Takomorunnerssin Facebook-sivulle.

 

Kyseessä on yhteisö, jonka tavoitteena on kannustaa ihmisiä liikkumaan. Se on käyttäjien käyttäjille tekemä virtuaalinen kohtauspaikka.Takomorunners toiminta on täysin vapaaehtoista ja ilmaista. Takomorunners yhteisö tarjoaa käyttäjilleen suuren määrän mahdollisuuksia mm. tuotetestien, tapahtumaosallistumisten ja monien muiden kautta. Kannattaa siis käydä tutustumassa www.takomorunners.com ja tykätä Facebookissa.

Ryhmää voi seurata myös Instagramissa, Twitterissä sekä Youtubessa.

 

Suorituskeskeistä.

Joskus joutuu tekemään asiat toisin kuin muut.

 Meille tarjoitui alkuviikosta  tilaisuus viettää pieni aktiiviloma vajaalla miehityksellä. 

Kun tytöt sai kutsun serkun luokse yökylään kesäloman alun kunniaksi, sai mieheni idean,
että me muut voisimme lähteä tutustumaan Nuuksion maisemiin.

 Tuolla reissulla tajusin sen kuinka suorituskeskeisiä ihmisiä me molemmat loppuperin olemme.

Ensimmäisen illan tunnelmia.

Varasimme majoituksen Siikajärven rannalta ja saimme pojan ja isännän kanssa nauttia kaksi päivää puolihoidosta,
kun tytöt jäi matkan verrelle nauttimaan täysihoidosta siskoni luona.

Kerkesimme ensimmäisenä iltana kuntoilemaan hiukan salilla ennen päivällistä. Vähän ylätaljaa selälle, prässiä ja kyykkuä jaloille.
Poikakin sai ajan hyvin kulumaan keksimällä kaikenlaista kivaa puuhaa.

Jumppatuokio hotellin kuntosalilla.

Teimme myös reilun tunnin mittaisen kävelyn järven ympäri, jotta mieheni saisi hiukan tuntumaa rinkan kantoon.

Onneksi poikamme osaa nukkua missä vain silloin, kun tarpeeksi väsyttää.

Tätä reissua varten kaivoimme sen meinaan ensimmäistä kertaa esiin talvitelakalta. Onneksi poikamme mahtui vielä hyvin kyytiin eikä painorajakaan vielä tullut vastaan, vaikka jokusen kilon verran on muksun paino talven aikana lisääntynyt.

Muutama hyvä mäki sattui reitin varrelle.

Loppuillasta tuulikin vielä tyyntyi, joten pääsimme pienelle soutuveneretkelle ennen nukkumaan menoa.

Asianmukaiset varusteet tietenkin.

Aamulla söimme tuhdin aamupalan ja katsoimme varusteet kuntoon päivän patikkaretkeä varten.
 Koska emme ole mitään aamuihmisiä, oli kello jo yksitoista ennen kuin pääsimme matkaan. 

Pitkospuita.

Reitit oli hyvin merkitty ja polut selkeitä. Ei siis eksymisen vaaraa.

Olimme katselleet reittejä hiukan kartalta, ajattelimme että voisimme kävellä Haltian luontokeskukselle jonne matkaa oli n. 9,3km.

Matkan tekoa lisäpainon kera.

 Emme tosin muistaneet miten paljon pidemmiltä kilometrit tuntuvat metsäpoluilla kulkiessa ja kuinka paljon enemmän aikaa tarvitaan silloin, kun selässä on painavat kantamukset. Muutenhan meillä ei olisi ollut mikään kiire pois metsästä, sillä ilmakin suosi ja oli kaunista,
mutta halusimme keretä päivälliseen mennessä takaisin.

Reitin varrella nähtiin monta lamparetta.

Metsälampi.

Metsässä kulkeminen tuntui aivan mahtavalta pitkän tauon jälkeen ja oli mukavaa tutkia uusia polkuja ja nähdä uusia maisemia.

Mustalampi.

Valklammen kallioseinämä.

Itse poluilla ei kovaa ruuhkaa ollut, sillä olihan tiistai. Eväspaikoilla olikin sitten väkeä enemmän, varsinkin sillä minne oli parkkipaikalta lyhyehkömpi matka. Tosin meillä kävi tuuri ja satuimme juuri sopivaan aikaan tulentekopaikalle. Saimme aika rauhassa paistella makkarat ja mutustaa eväämme ja teimme jo lähtöä, kun uutta väkeä saapui murkinoimaan samaiselle eväspaikalle.

Makkaran paistoa.

Evästauon jälkeen aloimme pohtimaan vaihtoehtoja, sillä tajusimme ettemme kerkeäisi kävelemään luontokeskukselle ja takaisin ennen päivällistä. Vaihtoehtoina oli joko saavuttaa suunniteltu tavoite ja jättää syöminen väliin tai luopua hiukan tavoitteesta jotta kerkeäisimme nauttimaan runsaan seisovan pöydän antimista. Koska tykkäämme syödä hyvin ja kun kerrankin oli mahdollista astella valmiiseen pöytään, päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. 

Välillä poikettiin pois pääpolulta.

Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa vielä sen verran että saisimme ainakin 15 km täyteen. Tavoitteemme ei siis lyhentynyt loppuperin kuin viiden kilometrin verran, mutta ajallisesti se säästi  ainakin viisi varttia.Vaikka tuokin matka oli ihan hyvä ensimmäiseksi patikkaretkeksi pitkän tauonjälkeen, niin silti meistä jotenkin tuntui, että luovutimme kesken. Vaikka siitä ei todellakaan ollut kysymys vaan aikatauluseikoista.

Mennessä alas.

Tullessa ylös.

Toki jos olisimme lähteneen aijemmin, olisimme ehkä kerenneet, mutta jossittelu ei jälkikäteen auta.
Loppuperin meitä rupesi jo naurattamaan, kun tajusimme miten hölmöltä kilometrien tuijottelu tuossa tilanteessa tuntui.
Olimmehan lähteneet nauttimaan emmekä suorittamaan.
Mutta jotenkin se vaan meidän kohdalla aina meinaa luisua tuonne suorittamisen puolelle.

Näitä portaita ei ollut mukava mennä alas.

Minulle uusi tuttavuus, jota oli pakko kuvata.

Tosin pojalle tuntui kyllä hyvin riittävän tuo kuuden tunnin reissu metsässä ja noin neljän tunnin istuminen rinkassa. Välillä hänkin sai kävellä itse ja parit torkut maistui raittiissa ulkoilmassa. Pikku kaveri pääsi ruokailun jälkeen myös ensimmäistä kertaa uima-altaaseen. Me kun emme ole olleet kovia käymään uimassa. Oli sitten kyse hallista taikka rannasta.

Touhukkaan päivän jälkeen maistuu iltapala.

Kotiin lähtopäivänä yön ja aamun kaatosade onneksi väistyi sivummalle juuri sopivasti puolen päivän aikaan ja päätimme pyörähtää autolla siellä mihin emme edellisenä päivänä kävellen kerenneet. Halusimme nähdä jäimmekö jostain paitsi,
kun jouduimme kääntymään kesken kaiken takaisin.

Ei mitkään parhaat retkivarusteet, mutta kun ei oltu varmoja päivän ohjelmasta...

Penkki Maahisenkierroksen varrella.

 Luontokeskuksen nurkilta lähtee noin kahden kilometrin reitti näköalapaikalle joka on kuljettavissa myös vaikka pyörätuolilla. Ja kun kerran suureemmasta sateesta ei näyttänyt olevan enää pelkoa, kävimme vielä kiertämässä tuon Maahisenreitin ja ihastelemassa hulppeat maisemat.

Pilvipeite repeilee.

Nuuksion Pitkäjärvi. Maisema näköalapaikalta.

Loppuviikko onkin mennyt reissusta toipuessa. Metsässä samoaminen veti oudokseltaan jalat ja eritoten pohkeet jumiin.
Myös rinkan kantaminen veti miehen hartiat ja niskan juntturaan. Tästä viikosta ei siis vielä tullutkaan kova viikko,
mutta se tarjosi mukavaa vaihtelua arkeen.

Lauantaina välillä paistoi ja välillä satoi kaatamalla. Vaihtelevaa kesä säätä siis vaihteeksi.

 Kävin minä eilen pienen lenkin juoksemassa muistin virkistykseksi. Yleensä lepo tekee ihan hyvää, mutta minä olen tainnut lusmuilla liian monta päivää. Sen verran työläs eilinen kymppi oli. Vähän lyhyempikin lenkki olisi eilen kuulemma riittänyt, mutta kun kotinurkilla mittari näytti 9,3 oli pakko vielä kiertää sen verran mutkan kautta, että sain tasalukemat. Sillä näyttäähän se kymppi tilastossa paremmalle kuin ysi.
Siis suorituskeskeisesti jälleen kerran...

Osaan minä välillä ihailla maisemiakin...