sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pitkän määritelmä?



Kuinka paljon pitää juosta, että voi sanoa juosseensa pitkän lenkin?
No, se tietenkin riippuu siitä keneltä tuota asiaa kyselee ja mitkä ovat tavoitteet.


Maanantaina sai paikoin liukastella jäätiköllä.


Itse olen saanut ohjeistuksen, että pitkän lenkin tulisi olla vähintään 1,5 x peruslenkin mitta. 
Minun kohdalla se tarkoittaa noin 12 - 15 kilometriä, sillä peruslenkkini ovat tällä hetkellä 6 - 10 kilometriä. 
Pisin kokonaan juoksemani matka on tähän mennessä 23 km, jonka juoksin viime kesänä.

Vuodenvaihteen sairastelukierre katkaisi harjoittelun pidemmäksi aikaa, ja siitä syystä olen tänä keväänä juossut vasta kolme maltillista pitkää lenkkiä. Ensimmäinen oli 15 km, sitten 16 km ja viimeisin oli 17km. Olen siis pyrkinyt lisäämään matkaa aina yhdellä kilometrillä per kerta ja näin tulen toimimaan toistaiseksi. Kesää kohti mentäessä ja juoksukunnon parantuessa olisi tarkoitus tehdä isompia hyppäyksiä matkan pituuden suhteen. Ennen elokuun ensimmäistä maratonia olisi kuulemma hyvä pystyä tekemään muutama kolmenkympin lenkki ja 25 kilometriä tulisi tuntua siihen mennessä helpolta matkalta.


Auringonpaiste antaa aina lisäenergiaa.


Toki onhan ihmisiä jotka juoksevat maratonin läpi juuri harjoittelematta.
Mutta minä haluaisin selvitä maaliin asti hengissä ja myös ehkä nauttia suorituksesta. Varmasti loppu tulee olemaan raskas joka tapauksessa, mutta toivon, että hommasta jäisi kohtalaisen hyvä maku suuhun ja pieni nälkä, joka ajaisi kohti uusia haasteita.

Matka joka minusta tuntuu  tällä hetkellä jo pitkältä, on miehelleni ihan peruskauraa. Hänen pitkät lenkit ovat olleet kolmestakympistä aina viiteenkymppiin asti, mutta hänen mielessään siintääkin ultramatkat.

Peruspitkiä juostessa ei kova vauhti ole niin oleellista. Päinvastoin, maltillinen vauhti on valttia, sillä tarkoitus on totuttaa keho pitkäkestoiseen rasitukseen. Keskeistä on juostu matka eikä niinkään se kuinka pian ollaan taas kotiovella. Toki pitkän tavoitteeksi voi asettaa kokonaisajan, esim. 2 - 3 tuntia,  matkan sijaan, mutta iselleni on ainakin helpompaa ja konkreettisempaa asettaa matkatavoite.
Silloin myös reitin suunnittelu on helpompaa.


Kevät tekee tuloaan.


Kovavauhtiset pitkät ovat sitten taas asia erikseen ja ne vaativat  pidemmän harjoittelutaustan ja paremman pohjakunnon kuin mitä minulla vielä on. Mieheni kyllä pyrkii juoksemaan ennen kisoja muutaman pidemmän vauhtikestävyyslenkin, joilla vauhti on kovempi kuin itse maratonvauhti, jolloin taas vauhti jolla hän pyrkii juoksemaan maratonin tuntuisi helpommalta.

Pitkienlenkkien tarkoitus on myös kehittää rasva-aineenvaihduntaa. Maratonia ajatellen olisi suotavaa, että keho tottuu käyttämään myös rasvavarastoja polttoaineena jo alkumatkasta eikä vain hiilihydraattivarastoja joilloin on vaarana, että meno hyytyy jo paljon ennen maaliviivaa.

Myönnän, että itselläni on vielä opeteltavaa maltillisesta vauhdista. Minulla on edelleenkin paha tapa laittaa tossua toisen eteen turhankin rivakalla tahdilla. Välillä maltan kyllä ottaa rauhallisemmin, varsinkin silloin jos luonto tarjoaa jotakin kuvattavaa.


Välillä on aivan pakko pysähtyä kuvaamaan.


Viimeisimmän pitkäni, tuon 17 km, juoksin tämän viikon maanantaina. Tarkoitus oli alunperin juosta se jo viikonloppuna,
mutta meillä aikataulut ja suunnitelmat tuppaavat välillä muuttumaan.
Seuraavan kerran parituntisen vuoro on pääsiäisenä.


Maanantai pitkiksen lukemia.


Maanantaina tuli nosteltua vähän myös painoja. Aamun pitkälenkki oli sen verran jo kuluttanut voimavarat loppuun,
ettei salilla ollut enää paljoa annettavaa. Tosin paransin kyllä omaa maastavetotulostani viidellä kilolla.
Tiistaina olikin sitten ansaittu lepopäivä.


Pikkumonsteri näyttää lämmittelyn mallia...


Keskiviikon peruslenkki oli taas turhan reipasvauhtinen, mutta kun halusin keretä tekemään kunnon lenkin aamupäivän kerhon ja eskarista noudon välissä, joten oli vain paineltava menemään.  No, mikäpä siinä pinkoessa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja asvalttikin oli paikoin puhdistettu sepelistä.


Keskiviikkona mentiin vähän vauhdikkaammin.




Torstaina oli taas kunnon salipäivä isommalla salilla. Uskaltauduin lisäilemään painoja mm. tehdessäni maastavetoa ja prässiä. Jalatkin alkavat ilmeisesti tottumaan viikottaisiin lihaskuntoharjoituksiin, sillä perjantai aamun pk-lenkkillä jalat olivat yllättävän yhteistyöhaluiset.
Toisin kuin viikko sitten.


Saliselfie sarjojen välissä.


Perjantaina kaipasin myös vaihtelua maisemiin ja kävinkin pitkästä aikaa katsomassa missä kunnossa radan varsi oli. Edellisillan räntäsateen ja aamun pakkasen takia olin laittanut jalkaani nastatossut joten meno lumisella ja paikoin jäisellä polulla ei ollut ollenkaan hankalaa.


Oikea keskivauhti oli 6:55 ja loppu aika 51:51.


Oli myös mukavaa hengitellä raikasta pohjoistuulta ilman, että katupöly kutitti silmiä.


Luminen hiekkaharju.


Radan varsi olli kohtalaisen hyvässä kunnossa perjantaina.


Lauanataina lenkille lähtiessä arvoin, lähtisinkö tavallisilla- vai nastatossuilla. Päädyin jälkimmäisiin ja valitsin reitin sen mukaan, eli välttelin puhdasta asvalltia. Ja koska ilmeisesti ainakin yksi tahmea lenkki täytyy viikkoon saada mahtumaan, oli se tällä viikolla juuri tuo juoksu.




Mutta joka tapauksessa olen itseeni tyytyväinen, että sain itseni edes lenkille.
Selkeästi alkoi kroppa jo olemaan uupunut alkuviikon tohinoista.


Seuraavana päivänä radan varsi olikin jo kuraisempi.


Tämä oli nyt toinen viikko putkeen, kun sain viikkooni mahdutettua neljä lenkkiä ja kaksi salia.
Juoksu kilometrejä kertyi yhteensä 42,5. Tänään palmusunnuntaina aijon nauttia lepopäivästä
ja piipahtaa lasten kanssa muutamassa paikassa virpomassa.


Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Peruslenkki?


Kevät sen, kun tekee tuloaan ja saa meidät juoksijat käyttäytymään lenkkipoluilla kuin kevätlaitumella kirmailevat vasikat.
Itse olen ainakin huomannut, että keväinen auringon paiste ja osin jo sulaneet lenkkeilyväylät ovat saaneet tossun kulkemaan astetta reippaammin. Ja jos jalat ovatkin olleet jostain syystä lenkillä kuin lyijyä, on kevään virkistämä mieli auttanut viemään lenkin loppuun asti.
Tosin kärsiihän meistä osa kevätmasennuksesta. Siinä missä toinen iloitsee ja hymyilee kevätauringon paistaessa,
saa se toisen vetämään verhot tiukemmin ikkunan eteen.


Lauantain lenkillä sai nauttia auringosta.


Itse kuulun niihin ihmisiin jotka nauttivat kevään tulosta.
Olenkin joutunut joillain lenkeillä toppuuttelemaan itseäni ja muistuttamaan itseäni, että maltti on valttia.
Vielä, kun kuitenkin elellään peruskuntokautta, tai niin minä ainakin teen. Ja suurin osa lenkeistä olisi vielä hyvä juosta ihan pk-tasolla,
varsinkin kun omalla kohdallanni on peruskestävyyden osalta vielä huimasti parantamisen varaa.

Jokaisella meistä on omat määritelmät sille mikä on kenellekkin peruslenkki. 
Se mikä on toiselle peruslenkki saattaa olla toiselle jo pitkä ja päinvastoin. Kun kokeneempi juoksija juoksee tuostavaan parikymppiä saattaa aloittelevalle juoksijalle kymppikin olla jo saavutus.  


Tiistain tunnelmia.


 Meidän perheessä näkyy hyvin tuo eroavaisuus juoksijoiden välillä. Mieheni on harjoitellut vuosia enemmän ja vähemmän aktiivisesti,
kun taas minä olen juossut vasta jokusen vuoden epäsäännöllisen säännöllisesti. 

Minun peruslenkkini ovat tällä hetkellä pituudeltaan noin 6-10 kilometriä,
mieheni peruslenkit pyörivät matkaltaan kahdenkympin nurkilla.

Myös meillä jokaisella on omat vauhtitasot millä pyrimme juoksemaan suurimman osan lenkeistämme. Siinä missä minä juoksen omat pk-lenkkini 7:00-7:30 vauhdilla, juoksee mieheni omansa noin viiden minuutin keskivauhdila. 




Täytyy myöntää, että eilinen lenkki keikahti ajoittain vk:n puolelle, vaikka tarkoitus oli juosta ihan kevyt pk-juoksu. Välillä vaan täytyy päästellä sydämmensä kyllyydestä, jos siltä tuntuu. Eilen piti kyllä alkuperäisen suunnitelman mukaan olla lepopäivä, mutta koska tämän päivän (sunnuntain) pitkälenkki siirtyikin huomiseen aamuun ohjelmanmuutoksen myötä, niin eilen sitten juostiin ja tänään vasta huilataan.


Lauantain reippaampi kymppi.


Eilen lauantaina juoksu tuntui yllättävän helpolta. Alkuun vähän pelkäsin mitenköhän jalka nousee,
sillä perjantain lenkillä jalat olivat kuin väärinpäin takamuksessa kiinni torstain jalkatreenin jäljiltä. 


Torstaina salilla tuli tehtyä mm. prässiä.


Perjantain lenkin lukemat.


Mutta auringonpaiste siivittikin kevään parhaaseen kympin tulokseen. Vaikka eihän sitä vielä ole vauhdilla niin väliä,
mutta kyllä se vaan piristää, kun tuntee saavuttaneensa jotain.


Hyvällä fiiliksellä pääsee pitkälle.


Tiistai ja keskiviikko olivat kanssa juoksupäiviä. Torstain lisäksi myös maanantaina tuli liikuteltua painoja lihaskuntoharjoittelun merkeissä.
Silloin mm. nousi penkkipunnerruksessa pitkästä aikaa 47,5 kg.







Mieheni kerkesi tänään juoksemaan oman pitkänlenkkinsä. Neljänkymppiä olisi kuulemma houkutellut, mutta aikataulullisista syistä hän tyytyi vain 31:een kilometriin. Minulle taas tuo matka tuntuu vielä utopialta, mutta kesällä...

Tällä viikolla mieskin pääsi juoksutreenien suhteen lähemmäksi omaa perusharjoitteluviikkoaan juoksemalla neljä lenkkiä,
(ma sali, ti lepo, ke 20km, to 15km, pe sali, la 10km ja su 31km).
Toistaiseksi kun viikot ovat olleet tämän alkuvuoden aikana rikkonaisia.

Saa nähdä kuinka huomenna juoksu kulkee ja suostuuko jalat yhteistyöhön. Sen verran hyvin tuli tänään tankattua herkkuja 92-vuotispäivillä. Energianpuutteeseen ei ainakaan pitäisi aamun pitkis tyssätä.


Mm. Prinsessakakkulla tuli herkuteltua.
  







maanantai 7. maaliskuuta 2016

Tahdonvoimaa ja pulkanvetoa.


Juoksu vaatii motivaatiota, harjoittelua ja fyysistä kuntoa 
sekä ennen kaikkea tahdonlujuutta silloin, kun homma takkuilee. Fyysistä kuntoa saa parannettua harjoittelemalla. 
Jotta harjottelu sujuisi tarvitaan motivaatiota. Mutta jos motivaatio on hukassa ja tekisi mieli vain antaa olla, on silloin kaivettava esiin tahdonvoima ja laitettava itsensä likoon tosissaan.


Jäätä kallionkupeessa.


Eilisen pitkänlenkin juoksin puhtaasti tahdonvoimalla. Mietin omaa lenkkivuoroani odotellessa, viitsisinkö edes lähteä lenkille, 
mutta laitoin kuitenkin tossut jalkaan ja lähdin ulos. Oli pakko meinaan päästä kuluttamaan parina edellisenä iltana herkuttelemalla täydennettyjä energiavarastoja.


Meikäläisen ekat omat nastatossut.


   Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen mieleni teki kääntyä takaisin, 
varsinkin kun huomasin etten ollut muistanut painaa ajanottoa käyntiin. Pärräten jatkoin matkaa ja kahden kilsan kohdilla mieleni teki taas luovuttaa, mutta en viitsinyt tyytyä vain pikkupyrähdykseen, kun miehenikin oli sentään juossut omalla pitkällä lenkillään 41 kilometriä.




Arboreettumissa tein pienen lisämutkan alkumatkan mokan takia. Sillä mitä ei näy mittarissa ei ole koskaan tapahtunutkaan... 

Olisin voinut  puolenvälin tienoilla valita vielä lyhyemmän reitin kotiin, mutta päätin kääntyä oikealle ja tavoitella sitä matkaa mikä oli alunperin suunnitelmissa, eli vähintään 15 km. Loppumatkan motto olikin sitten: 
"Ihan sama millä vauhdilla etenet, vaikka ryömien prkl, kunhan suunta on eteenpäin."




Fiilikset lenkin aikana vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä olo oli, kuin virtahevolla ja hetkittäin askel kulki kevyemmin. 
Moneen kertaan teki mieli lyödä hanskat tiskiin ja jättää leikki sikseen, mutta sitkeästi jatkoin matkaa.




 Kun pääsin vihdoin kotiin oli tavattoman hyvä mieli, vaikka itse lenkissä ei ollutkaan kehumista. 
Kaiken kaikkiaan matkaa kerty sohjossa tarpoen 16 km, vaikka mittari näyttääkin sen 15,3 km.  




Viimeviikko menikin talviloman merkeissä. Muutaman päivän reissu lapsuusmaisemiin tehtiin alkuviikosta. 
 Mummolassa ulkoltiin urakalla ja herkuteltiin äidin ja isän tekemillä herkkuruuilla. Juoksuvarusteet jätettiin tarkoituksella kotiin ja keskityttiin puuhasteluun lasten kanssa. 


Rattikelkka lapsuusvuosilta.


Kotiseudulla oli hyvä vedellä pulkkaa ja kelkkaa pitkin katuja, sillä siellä ei ollut kylvetty sepeliä kävelyteille niin kuin täällä kaupungissa. 
Välillä me aikuiset vedeltiin omaa lastiamme vaihtelevalla kokoonpanolla. Ja silloin,  kun poika ei viihtynyt kyydissä kuin minun sylissäni, mies veti meitä kaikkia. Kyllä sekin varmasti kävi kuntoilusta kun veti perässään päälle 130 kiloa.


Meidän vetojuhta.


Kaikki kyydissä.


Lomaviikkon mahtui minulla myös yksi 11 kilometrin lenkki ja yksi kunnon salitreeni.



Iltahämärässä tarvitaan näkyvyyttä.

 
Toissaviikolla kävinkin pitkästä aikaa ihan kunnon kuntosalilla. Se toi mukavaa vaihtelua punttitreeniin, 
sillä pikkusalilla on kuitenkin suppeampi tarjonta liikkeiden suhteen. Jatkossa yritänkin saada aikatauluun mahtumaan yhden salikäynnin keskustassa ja yksi - kaksi käyntiä kotisalilla, jotta lihaskunto paranisi. Siitä kun on hyötyä juoksuakin ajatellen.


Takareisiä treenaamassa, ei vain istuskelemassa...


Samainen viikko oli kaikin puolin hyvä treeni viikko itsellä, vaikka samalla hoitelinkin ökötaudista kärsiviä lapsia. 
Kolme juoksulenkkiä ja kaksi punttitreeniä auttoivat pitämään pään kasassa.








Tämän vuoden ensimmäinen pääle 10:n lenkki.



Mieheni treeni viikkoja ovat kanssa rikkoneet lomailu ja samainen ökötauti, minkä me kaikki muutkin olemme läpikäyneet. 
Eilinen melkein maraton oli hänen ainoa juoksulenkki viimeviikolla. Toissa viikon hän toipui vuorostaan ökötaudista ja muutaman salitreenin lisäksi hän juoksi pitkänlenkin 34 km.


Näillä painoilla tein uuden oman ennätyksen maastavedossa.


Miestäni on kanssa purrut jonkin asteinen salikärpänen ja lihaskuntoharjoittelu maistuu taas paremmin kuin jokin aika sitten.  
Nyt vaan toivotaan ehjiä treeniviikkoja ja odotellaan kevään etenemistä ja teiden sulamista. 

Tosin nyt on ihan hyvä juosta oli tienpinta sohjoinen tai jäinen, sillä satuimme löytämään ale-myynnistä kummallekkin uudet nastatossut. Miehelle löytyi ihme kyllä samalla reissulla myös uudet tavalliset menopelit, kiitos osaavan ja ammattitaitoisen myyjän. Oli historiallista, että kaikki kolme paria löytyi saman katon alta ilman kaikkien lähitienoon urheilukauppojen kiertämistä. 


Ilman myyjää olisi oikeanpuoleiset tossut jääneet varmasti kauppaan sillä mieheni ei ole aikaisemmin innostunut kyseisen merkin tossuista.