perjantai 31. heinäkuuta 2015

Retkeillen ja reissaten.



Kuluneet pari viikkoa ovat menneet taas kauhealla vauhdilla. 
Kesä alkaa olemaan lopuillaan, vaikka tuntuukin ettei sitä juuri edes ole ollutkaan. 

Vielä ensiviikko saadaan ottaa rennommin, ennen kuin koulu- ja eskariarki pyörähtää käyntiin meidän perheessä.


Helvetinkolun maisemissa.

Eilen torstain kävin pitkästä aikaa omalla lenkillä. Tällä kertaa jätin mittarit ja puhelimen kotiin, ja ajattelin mennä ihan vain fiiliksen mukaan. Tosin sen verran paljon on tullut lähimaastoissa kierreltyä, että  matkan pystyn arvioimaan ilman gps:ää. Ajoituskin osui nappiin. Onnistuin käymään lenkillä sadekuurojen välissä ja alkumatkasta törmäsin sattumalta naapuriin, jonka kanssa taivalsimmekin lenkin yhdessä.  N. 6,8 km rentoa menoa ja kokemusten vaihtoa.

Nyt kun HCM lähestyy on mieheni keventänyt treenaamista. Ihan täysin laakereilla emme kuitenkaan ole levänneet. Olemme pyöräilleet, retkeilleet, reissanneet ja jokusen kunnon juoksulenkin on mieheni myös juossut.

Viimeviikolla kun tytöt olivat alkuviikosta Mummon ja Vaarin luona kahdestaan yökylässä, kävimme miehen ja pojan kanssa mm. iltapyöräilyllä Pyynikillä (yht. n. 22km) ja rinkkaretkellä Helvetin kolulla (14 km joista viimeiset 3 km kävelimme kaatosateessa.).


Maisema Näkötornin huipulta.

 
Pieni iltäkävely Pyynikin harjulla pyöräilyn puolivälissä.


Reittiä tutkimassa.


Yhdet monista Helvetinkolun rappusista.


Torstaina ajelimme minun lapsuusmaisemiin hekemaan tyttöjä. Muutaman päivän vierailulla tapasimme tuttuja ja sukulaisia. Miehenikin kävi kahtena päivänä juoksemassa. Perjantaina hän juoksi 22 km, joista ekat 15 reippaammin ja lauantaina 15 km rennommin. Sen verran monta lenkkiä hän on jo Saimaanrannalla juossut, että hänet uskaltaa päästää yksinkin liikenteeseen ilman eksymisen vaaraa.


Yhtenä iltana käytiin yhdessä pitämässä hauskaa paikallisella urheilukentällä.


Kimmoisuusharjoittelua.


Sunnuntaina kotiuduimme koko poppoon kera. Tämän viikon maanantai otimme iisimmin ja suunnittelimme uutta retkeä metsän siimekseen. 

Tiistaina otimmekin suunnaksi Seitsemisen kansallispuiston, jossa emme ole aikaisemmin käyneet. Aloitimme retkemme Koveron perinnetuvalta, jonka pihapiiriin tutustuimme aluksi.

Tummista pilvistä huolimatta säästyimme kastumiselta. 
Itikoita tosin oli ihan riittämiin asti. 


Koveron perinnetupa.


Lähdimme kiertämään Torpparintaivalta pienen lisälenkin kera.






Evästauko Kirkaslammen rannalla.


Uupunut pikkuretkeilijä.


Yhdet monista retken pitkospuista illan hämärtyessä.

Kaikenkaikkiaan ulkoilimme yhteensä noin kahdeksan tuntia ja kävelimme 14 kilometriä. Tytötkin jaksoivat reippaasti, vaikka lopussa alkoikin väsymys painamaan. Kotimatkalla auton takapenkillä oli hyvin hiljaista. 

Saa nähdä mitä vielä keksimme loppulomaksi. Keskiviikon lepopäiväkin muuttui lennossa pyöräilypäiväksi (24 km) kera puisto- ja jäätelötauon. 


Tälläisen melkein neljän cm:n hämähäkin näimme Seitsemisessä myös. Hyi!



keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Taas mennään.

Niin se aika vaan näin kesällä rientää. 
Kaksi viikkoa mennä hurahti kaikenlaista puuhailessa ja lasten kanssa touhutessa. 

Omat lenkkini ovat olleet lähinnä rentoja ja kävelypainotteisia ja monella kerralla ovat muksut olleet mukana.  Viimeeksi eilen ulkoilin yhdessä lasten kanssa. Tytöt pyöräilivät ja minä kannoin poikaa rinkassa. 

Poika on aina valmiina lähtöön, kun hän näkee että rinkka otetaan esille.

Juhannuksena olen itse edellisen kerran kantanut poikaamme rinkassa. Eilinen viiden kilometrin matka tuntui aika työläältä. On ilmeisesti poika kasvanut kuukaudessa jonkin verran, tai sitten omat voimani ovat heikentyneet loman aikana. Sekin on kyllä mahdollista. On meinaan lihaskuntoharjoittelu jäänyt turhankin vähäiseksi viimeaikoina.


Peltolampi 14.7 n. klo 19.00


Pyöräiltyäkin on tullut jokunen kilometri, lähinnä hyötyliikunnan merkeissä. Kesällä kun on paljon mukavampi polkaista asioille pyörällä, kuin ahtautua tunkkaiseen bussiin. Samalla voi aina poiketa Arboretumiin ja pysähtyä ottamaan uusia kuvia.













Mieheni on kyllä treenannut ahkerasti viimeiset pariviikkoa ja aika hyvät kilometrit taitaa tällekkin viikolle tulla.


Mieheni suosii edelleen kynää ja paperia, ja tuskin niistä koskaan luopuukaan.


Kun HCM lähestyy, on mieheni pyrkinyt hiukan enemmän kiinnittämään huomiota palautumiseen. Muutamana kevyempänä päivänä olemmekin tehneet kävelylenkin yhdessä. Tytöt ovat olleet mukana pyöräillen ja jottei lenkki olisi puolisolleni liian kevyt, on hän kantanut poikaa rinkassa.


Isä ja poika, italenkillä 5.7.2015.

Kymmenen kilometrin lenkkiin meiltä menee yhdessä noin kaksi tuntia.


Kuva, jonka otin perhelenkillä 7.7:ttä.  Jouduin välillä juoksemaan, jotta sain muun perheen taas uudestaan kiinni...


Mieheni on myös satsannut enemmän harjoitusten laatuun, eikä vain kerännyt kilometrejä.
Maratonvauhtia hän on hakenut muutamilla kovavauhtisilla parikymppisillä ja viimesen pitkän nelikymppisen ennen virallista maratonia hän juoksi 4.7:ttä. Tuolla lenkillä ei meinannut helteen takia millään riittää nesteet, vaikka selässä olikin Camelbakin juomareppu kolmen litran säiliöllä. Mieheni on ollut muuten tyytyväinen reppuun, ja näin kesäaikaan se onkin erinomainen apu juoman kuljetukseen pidemmillä lenkeillä. 


 Maanantaina oli mukava ilma käydä 8:n kilometrin iltalenkillä kälyn kanssa.


Itse olen vielä pärjännyt lenkeillä ihan vain vyöllä ja yhdellä pullolla, mutta katsotaan. Jospa sitä saisi omat tossunsakkin kunnollo kulkemaan ja jaksaisin taas jossin vaiheess tehdä kunnon juoksulenkkejä. Toistaiseksi tosin parantelen pohjakuntoani ja yritän edelleen saada syketasoja alemmaksi. 

Mutta eikös se menekkin niin, että maltti on valttia vaikka tuntuisikin tylsältä.




keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Yhdessä.

Nyt viimepäivinä ovat omat treenit jääneet taka-alalle ja on touhuttu ja retkeilty koko perheen voimin. Mieheni kun ei ollut viimeviikolla täysin juoksukunnossa liikuimme yhdessä vähän rauhallisempaan tahtiin.




Viime perjantaina päätimme lähteä extempore-retkelle Kauppiin. Miehelleni se oli ensimmäinen kunnon ulkoilu lastenkantorinkka selässä. Minä puolestani kannoin retkikunnan eväät ja juomat.





Pientä mäkitreeniä lisäpainon kera.


Ansaittu evästauko.


Sateelta suojassa.


Kaikenkaikkiaan kävelimme yhteensä n. 10 kilometriä. Mies teki pojan kanssa muutaman lisämutkan, kun minä kyykin pusikossa kuvaamassa kasveja. Tahdin määräsi tytöt ja ajoittain itikat. Loppumatkasta alkoi hiukan satamaan vettä, mutta se ei tunnelmaa latistanut.

Lauantaina mieheni halusi esitellä minulle yhden juoksureiteistään. Tällä kertaa tytöt lähtivät matkaan pyöräillen, miheni taas kantaen poikaa rinkassa ja minä kantaen eväitä.


Välillä me aikuiset autoimme taluttamaan pyöriä ylämäissä.

Poika kerkeis ottamaan parit unet matkan aikana.


Puolenvälin eväs/veryttely/puistotauko.


Retken määränpää. Ihme kyllä selvisimme kotiin kuivin nahoin ja varustein.

Reitti oli aika mäkinen, mutta mukavan rauhaisa keskellä metsää. Matkaa tälle reitille kertyi yhteensä 21 kilometriä ja aikaa itse matkantekoon meni vähän päälle neljä tuntia. Kaiken kaikkiaan tuli ulkosalla oltua reilusti yli viisi tuntia. Tytöt jaksoivat edellispäivän kävelystä huolimatta polkea urhoollisesti koko matkan. He saivatkin välillä huilata odotellessaan meitä aikuisia.

Ja koska sunnuntainakin ilma oli mitä mainioin, lähdimme taas uudelle seikkailulle. Tällä kertaa suuntasimme Särkänniemeen. Meiltä on sinne n. 10 kilometriä, riippuen reitistä. Ja koska tytöt olivat sitä mieltä, ettei jalat olleet väsyneet edellispäivien uurastuksista, lähdimme liikenteeseen pyörillä.


Retkikunnan menopelit niputettuna yhteen.


Muutama muukin oli lähtenyt nauttimaan auringiosta huvipuistoon.


Huvittelun jälkeen kävimme moikkaamassa rakasta isomummia Amurissa. Pienne lisätankkauksen ja kahvien jälkeen lähdimme polkemaan kotia kohti. Ja koska ilma oli edelleen ihanan aurinkoinen, emme pitäneet mitään kiirettä vaan teimme pienen lisämutkan Arboretumiin.


Kesäilta parhaimmillaan.


Jokunen kuva tuli napattua Arboretumissa.

Isokonnantatar.

En voi kyllä muuta kuin todeta, että meillä on todella reippaita tyttöjä. Sunnuntainkin pyöräily sujui ilman natinoita ja turhia kiukutteluja. No myönnettäköön, että saatoimme välillä lahjoa lapsukaisia pienillä herkuilla...